Tervetuloa


Tervetuloa airedalenterrieri Sirin ja ohjaajansa Oonan treeniblogiin!


Siri (Energetics Barbwire) on kaksivuotias airedale, jonka ohjaaja Oona on ollut jo vuosia kiinnostunut pelastuskoiratoiminnasta, mutta sopivan koiran puutteessa kiinnostus jäi hautumaan kunnes Siri tuli taloon. Olemme yhdessä opetelleet lähinnä raunioetsintää noin parin vuoden ajan.

Tähänastinen saavutuksemme on raunioiden soveltuvuuskokeen läpäiseminen syksyllä 2009. Siri osallistui syksyllä 2009 myös epäviralliseen pelastuskoirien soveltuvuustestiin, jossa se todettiin erittäin sopivaksi pelastuskoirakoulutettavaksi.

Tavoitteenamme on raunioiden peruskokeen suorittaminen keväällä 2011.

torstai 22. heinäkuuta 2010

Esine-etsintää pitkästä aikaa

Treenailtiin pitkästä aikaa esineiden etsintää. Tai ollaan me koko kesä piiloteltu keppejä sammaleen sisään, jälkikeppien nostamista ajatellen. Mutta niitä olen piilotellut vaan muutaman metrin säteelle tehden samalla jäljen.

Tänään otin pitkästä aikaa lasten kengän mukaan ja vein sen ensin 20:n, sitten 30:n metrin päähän. Olen tähän mennessä aina jättänyt koiran odottamaan, näyttänyt sille esineen ja kävellyt sitä viedessäni mutkitellen ja kumarrellen alueelle, niin, ettei se näe, mihin esineen lopulta lasken, mutta tietää kuitenkin alueen ja suunnan. Niin tein nytkin. En ollut viime kesän jälkeen vienyt esinettä noin pitkälle, mutta nyt molemmat kerrat sujuivat hienosti. Siri etsii innolla, lähtee heti tuomaan esinettä ja antaa sen suoraan käteen (rullaharjoittelusta jäi jäljelle ainakin se ilo, ettei enää pudottele esinettä tuodessaan sitä). Seuraava askel olisi varmaan alkaa viedä esineitä niin, ettei koira näe...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti