Agilityn alkeiskurssilla (taas...)

Paremman tekemisen puutteessa aloitimme joulukuussa agilityn alkeiskurssin. Ollaan käyty sellainen jo puolisentoista vuotta sitten, mutta ajattelin aloittaa taas ihan alusta. Onhan se hauskaa puuhaa, mutta hiukan harmittaa, kun tiedän, ettei koskaan voida harrastaa sitä tosissaan - en uskalla hyppyyttää Siriä täyskorkeilla esteillä, pelkään jalkoja.

On toisaalta tärkeätä käydä säännöllisesti jossain treeneissä, josta saa läksyjä, että on pakko harjoitella kotonakin. Ja mä en vaan yksinkertaisesti jaksa tokoa tai tottista, olenhan ainaisena optimistina kovastikin yrittänyt innostua niistä, mutta jotenkin ei vaan nappaa. Canicrossista olin innostunut, mutta jalkojen vuoksi en uskalla sitäkään. Koiratanssi vaatii liikaa luovuutta, ja koska luovuus on työtäni, en jaksa vapaa-ajalla koiran kanssa enää keksiä koreografioita.

Otettiin tänään metsälenkillä kolme toistoa hakuakin pitkästä aikaa, eka oli näkölähtö muistin virkistämiseksi, kaksi seuraavaa siten, ettei koira nähnyt edes mm:n lähtösuuntaa. Hyvinhän tuo etsii ja ilmaisee, eipä siinä mitään...olen silti iloinen VSPK:sta sivuun siirtymisestäni, on niin hyvä olo kun ei tarvitse ahdistua ainaisista velvollisuuksista, jotka vievät pois lasten luota. Matias 5-v. on ollut agi-treeneissä innoissaan mukana esteenkantajana. Onhan niillä golffareillakin mailapoikansa ;-)

Energetics-leirillä 31.10.

Piipahdettiin päiväseltään Energetics-airisten leirillä Punkalaitumella. Olisi siellä viihtynyt pari päivää kauemminkin, kiitos kovasti Katsulle, Erikalle ja muille! Hauska nähdä kesän pentuja ja muita Sirin sukulaisia. Otettiin vähän hakua, meni ihan ok, ja iltapäivällä agilityiltiin ekan kerran airisleirin jälkeen. On se vaan hauskaa puuhaa, vielä kolmisen viikkoa pitää odottaa, ennen kuin päästään säännöllisiin treeneihin.

Omalta kohdaltani vieroitusoireet rauniotreenien jättämisestä eivät onneksi/yllättäen ole kasvaneet liian suuriksi, vaikka koira kyllä selkeästi kaipaa enemmän puuhaa. Sen arkeenhan kuuluu täysipäiväistä lasten vahtimista ja lenkkeilyä pissalenkkien lisäksi noin 2 h aamulla lasten puistoreissulla ja vielä 1-2 h illalla, kun pääsen töistä, ja mun on vuorostani pakko päästä ulos...mutta tämän lisäksi aktiivista harrastusta selvästi tarvitaan!

Realiteetit kehiin (vihdoin)

Otettiin pitkästä aikaa Johnin kanssa treeni maastossa, peruskamaa - 3 maalia haukuilla, ruokapalkka. Meni ihan normaalisti. MUTTA: täytyykin tästä vissiin vaihtaa blogin nimi. Olen vihdoin tehnyt päätöksen yli puoli vuotta kalvaneeseen ajankäyttöongelmaan liittyen. Pidämme ainakin toistaiseksi taukoa hakuhommista ja aloitamme ihan vain mielen virkistykseksi agilityn matalilla esteillä. Tunnin treeneihin lämpimään halliin saa lapset mukaan, kolmeksi tunniksi lumiseen metsään huomattavasti huonommin.

Haluan olla ja harrastaa lasten kanssa, kun he vielä ovat pieniä. Sirillä olisi lahjoja pelastushommiin, mutta stressaan aivan liikaa lasten luota poissaolosta. Ja treenien lisäksi aina riittää maalimies-, talkoo- jne. velvollisuuksia. Oman jaksamisen varmistamiseksi en nyt halua mitään velvoitteita töiden ja perheen lisäksi. Vaikka olenkin kiinnostunut koirankoulutuksesta myös yleisesti, tässä tilanteessa paukkuni eivät millään riitä muiden ihmisten koirien kouluttamiseen. Rajaan tällä hetkellä harrastukseni siihen, että tarjoan omalle koiralleni virikkeellisen elämän. Viiden vuoden päästä lapset ovat esiteinejä, ja vaikka Siri onkin silloin jo eläkeiässä, ainahan niitä hyviä koiria tulee! Eipä tässä sitten muuta kuin agikurssille ilmoittautumaan...

Perustreenit raunioilla

Käytiin keskiviikkona Johnin kanssa raunioilla koiraa treenaamassa, lapsi nukkui autossa ja sillä välin vedettiin suit sait viisi piiloa. Ajatuksena oli siis pitää lähinnä hauskaa viimekertaisen liian vaikean treenin jälkeen. Palkkana ruoka + loppupalkkana karvapatukka. En oikein halua ottaa suorapalkalla, kun tuntuu tärkeältä tehdä koiralle rutiiniksi, että löytö+haukku aina kuuluu yhteen. Ei kuitenkaan nyt haluttu rasittaa, joten pari haukkua riitti.

Aloitettiin näkölähdöllä, maalimies juoksi lähelle kasan taakse. Seuraavaksi pystyyn betonitötteröön, ohimennen viime treenin vaikeaan lehtiroskikseen (kansi auki, näkölähtönä, meni ihan ok), kasaan ja viimeiseksi Pentagonin taakse. Koira oli reipas ja iloinen (=normaali), joten eiköhän tämä tästä ;-)

Palauttavaa kivaa

Otettiin tänään ohimennen lenkillä neljä näkölähtöä reippaaseen tahtiin > parista haukusta herkkupurkki auki. Koira toimi ihan normaalisti, katotaan, miten raunioilla käy.

"Ahneella on paskanen loppu"

Tuli sitten tämänkin sananparren merkitys opittua juurta jaksain. Olen yleensä edennyt Sirin kanssa hitaasti, varovasti ja harkiten, mutta nyt kauden viimeinen rauniokoe kutkutti liikaa, vaikka tiesinkin, ettei olla siihen vielä valmiita. Jotenkin luotan tuohon koiraan kuin vuoreen, että se selviää aina kaikesta, vaikka eihän se voi selvitä asioista, joita ei ole harjoiteltu.

Oltiin siis raunioilla ja pyysin treeniksi mahdollisimman autenttisen peruskokeen. En ole ensinnäkään tullut alueelle koira hallinnassa moneen kuukauteen, enkä IKINÄ ilman hihnaa. Mutta nyt siis mentiin koesääntöjen mukaan. Jouduin ärähtelemään Sirille muutamaan otteeseen, kun se olisi jo rynnännyt radalle. Ampu tuli juuri ärhentelyn lomassa (edellisestä ampumisestakin on jo aikaa) ja S reagoi hieman. Minähän en ole varmaan KOSKAAN komentanut koiraa raunioilla/haussa, aina on ollut vain kivaa ja hienoa...

Siri kyllä odotti paikallaan nätisti, nousi, kun olin palaamassa sen luo, mutta pysyi, kun otin lyhyesti uudelleen. Hallintaosion olisimme siis läpäisseet, mitä kyllä kovasti epäilin etukäteen. Koiralle ärhentely kuitenkin paineisti sitä.

Toinen asia, mitä emme paljoa vielä ole harjoitelleet on umpipiilot. Eka piilo radalla oli avonainen, ilmaisi nätisti. Lähdön jälkeen ammuttiin kerran. Häiriönä ollutta ruokaa Siri haisteli ja kierteli melko kauan, mutta ei onneksi ilmaissut. Toinen piilo oli rinnekaivo luukut kiinni, ilmaisi senkin ihan ok alhaalta, käytiin katsomassa, kun maalimies nousi ylhäältä. Mutta sitten alkoivat ongelmat: viimeinen piilo oli taas umppari, lehtiroskis rinteessä. S kävi roskiksella ja tuli mua kohti sen näköisenä, että mä tiesin mm:n olevan siellä. Se ei kuitenkaan halunnut ilmaista, vaan lähti etsimään uusia ukkoja (joita ei onneksi ollut piilossa). Yritin kävellä piilon ympärillä ja kutsua Siriä sen ohi, mutta se oli vakaasti kieltäytynyt ilmaisusta. Lopulta avattin kansi ja pyydettiin mm nousemaan ylös. S haukahti kerran, mikä oli aivan riittävää, mutta ei suostunut raukka edes syömään palkkana ollutta herkkua. Se myös kartteli vähän pyssynkäyttäjää, vaikka ei ole ennen ollut moksistaan paikuista. Toivottavasti negatiivinen kokemus ei nyt aiheuta meille ongelmia tämän asian suhteen. Koira oli niin paineistunut, etten ole koskaan, missään tilanteessa nähnyt sitä sellaisena. Me ollaan Sirin kanssa samanlaisia siinä, että ollaan yleensä aina aika huolettomia. Tuli todella paha mieli siitä, että omassa ahneudessani vaadin upealta koiraltani sellaista, mitä ei oikeastaan ole sille edes opetettu.

Tehtiin lopuksi kaksi helppoa näkölähtöä suorapalkalla, kyllä se ne sentään haki. Heti ensi viikolla mennään raunioille tekemään paljon helppoja ja kivoja harjoituksia ja lokakuun koe unohdetaan. Mennään kokeeseen sitten keväällä, päästään varmasti läpi. Vaikka eipä tuostakaan suorituksesta puuttunut kuin viimeinen ilmaisu ;-)

Rakeita ja salamoita

Treenattiin Luolavuoressa perheen kesken. Viime treeneissä pari viikkoa sitten Siri oli hieman epäfokusoitunut. Ajattelin, että ehkä se jo kokee tylsänä aina saman palkan, ja halusin kokeilla nyt ruokapalkkaa.

Mm lähti ensimmäiseen piiloon näkölähtönä ja ennen menoaan vielä näytti koiralle palkkapurkin sisällön. Koira haukkui hyvin. Teimme samaan pötköön vielä kaksi toistoa, jolloin käänsin koiran niin, ettei se nähnyt, minne mm meni. Viimeisellä kerralla hän meni noin 100 metrin päähän. Juuri ennen lähetystä viimeiselle maalille alkoi sataa sentin halkaisijaltaan olevia rakeita, koira luimisteli, kun ei tykkää märästä muutenkaan. Mietin hetken, sinkoaakohan se lähimmän puun alle sadetta pitämään, mutta ei, hienosti lähti etsimään ja teki hommansa. Ravisteli kuulemma suurimmat vedet turkistaan ennen haukkumaan aloittamista, mutta toimi ihan niin kuin piti.

Tehtiin vielä yksi ekstratreeni erään autiotalon pihalla olevassa autokatoksessa. Pyrimme pikku hiljaa lähestymään umppareita, mm oli tavaroiden takana siten, että piilon yläosa oli auki. Ilmaisu irtosi ihan normaalisti.

Sirin kunniaksi on siis sanottava, etteivät ainakaan kaatosade, rakeet tai ukkonen horjuta sen työskentelymotivaatiota ;-) Arvon tässä, ilmoittaisinko meidät raunioiden peruskokeeseen lokakuussa. Saattaisi mennä läpi - tai sitten ei. Yritän nyt epätoivoisesti suorittaa maastoetsintäkurssiakin, mutta tuntuu, että velvoitteita on aivan liikaa, etten mitenkään pysty taipumaan kaikkeen. Toisaalta, jos en nyt sitä suorita, kurssi siirtyy taas vuodella...

Päivän teema: koira

Mitäpä ei ihminen koiransa eteen tekisi (ja laittaisi koko perhettään tekemään ;-) Päivä alkoi 1,5 h koiralenkillä lähimetsässä klo 8.00 alkaen, jonka jälkeen kerättiin aronioita koiran marjarouhetta varten (naapuri kävi koirineen ihmettelemässä, mitä puuhaamme, ja selitykseni kuultuaan sanoi koirilleen: no lähetäänpäs me tästä syömään sitä kuivaruokaa ;-) ja keitettiin porkkanamössöä pakkaseen.

Seuraavaksi yritin taas vähän siistiä Sirriä, aina vaan trimmaan ja trimmaan mutta koira on kuin viikon pesukoneessa pyörinyt villasukka. Päivä huipentui pikkuporukan rauniotreeneihin. Siri toimi ihan ok, mutta kylläkin huomattavasti tavallista pienemmällä intensiteetillä. Eka piilo oli helposti haukuttava Sveitsiläinen, haukkui vähän katkonaisesti, mutta ok. Etsintä oli tyyliä: "tuolla on piilo, käydäänpä kurkkaamassa, vai olisko se sittenkin tuon luukun takana". Tsekkaili piiloja kunnolla haistelematta. Löysi vieläpä jotain vanhaa ruokaa, jota mussutti kesken etsinnän...

Seuraava piilo oli pysty betonitötterö, koska halusin alkaa ottamaan vähän vaikeampia haukkupaikkoja matkalla kohti umppareita. Kesken etsinnän S lähti laukkaamaan Villan edessä olevalle penkille, loppupalkkaansa hakemaan kai. Tuli kyllä takaisin hommiin, mutta eipä se tuollaistakaan ole ennen tehnyt...sainkin hyvän neuvon, että loppusapuskakin pitää ottaa mukaan, ettei odota sitä Villalta. Haukkui tötteröllä lopulta ihan hyvin, kurkkasi ensin pari kertaa piilon sisään ja haukkui sitten ilman näköyhteyttä.

Kolmas ja viimeinen piilo oli kasassa. Luulin mm:n olevan lähemmässä kasassa ja ihmettelin, mihin koira lähtee viipottamaan. Kutsuin sitä jo vienosti, mutta siellähän se maali oli, haukkui ihan nätisti.

En tiedä, olimmeko puuhaillut liikaa jo päivällä, oliko vire muuten vain huono vai häiriintyikö se niin vähästä kuin häiriökoirana toimimisesta ennen omaa treeniä, mutta viime viikon nappisuoritusta ei nyt tullut. No, pysyypä ainakin jalat maassa...ja tekihän se hommat kuitenkin, vaikka rimaa hipoen.

Mulla siis ON haukkuva koira!!!

Treenattiin raunioilla pikku porukassa. Koska sää on viilennyt Sirille sopivammaksi ja koira ollut lähipäivinä tavallista vähemmällä tekemisellä ja siis intoa täynnä, ajattelin ottaa ekaa kertaa raunioilla ilman mitään apuja.

Otettiin kolme toistoa, S oli hiukan liian kierroksilla alussa, nappasi Matiaksen mukanaan tuoman omenan maasta suuhunsa purkaakseen itseään, pudotti kuitenkin käskystä ja ryhtyi töihin. Pitääkin jatkossa lähettää kauempana Villan edustan "kokoontumispenkistä", kun S monesti aluksi sählää jotain sen kohdalla.

Haukkuja otettiin noin 5/piilo, vipa piilo oli pikku tunneli, jossa S haukkui jo ihan tavallisesti (viimeksihän, eli ekalla kerrallaan vähän ihmetteli kaikua). Muut piilot Käkikello ja kasa, joissa helppo edusta haukkumiseen.

Minä se vaan jaksan ihmetellä ja ihastella sitä, että kaiken tämän säätämisen ja sähläyksen epätodennäköisenä mutta todellisena tuloksena mulla on hyvin toimiva, ilmaiseva koira ...

Koira toimii!

Huomasin tänään, että vaikka paljon töitä pitääkin vielä tehdä, mulla on nyt koira, joka etsii ja ilmaisee ilman mitään ylimääräisiä apuja! Välillä tuntuu, että aina vaan treenataan ja treenataan eikä mitään tapahdu, mutta taakse päin ajatellessa sitä vasta huomaa, että eihän me viime syksynä osattu tätä tai tuota...

Treenattiin taas kotimetsässä Johnin avulla. Haluan nyt, että S. joutuu etsimään jo melko pitkään, ettei ala liikaa innostumaan "juokse perään nenä kiinni ja hauku" -lähestymistavasta. Otettiin kaksi toistoa, ensimmäisellä S. löysi melko nopeasti, etsi vain hetken. John näki piilostaan ketun, joka tiiraili häntä. Siri kuulemma näki myös ketun, muttei lähtenyt perään, vaan alkoi haukkumaan maalimiestä, jolloin kettu lähti livohkaan. Maalimies siis kiinnostaa enemmän kuin metsän elävät :-)

Toinen toisto vaatikin enemmän etsimistä. Mm:n luona Siri kuulemma odotti noin 5 sekuntia ennen haukun aloittamista, mutta ei puuhaillut mitään sijaistoimintoja. Nyt vain jatketaan ahkerasti treenaamista ja kokeillaan pikku hiljaa umppareitakin. Ei varmaan tänä syksynä vielä päästä kokeisiin, mutta keväällä voisi olla realistista.

Uusia haukkumistiloja- ja tilanteita

John on ollut lähiaikoina vähän liikaa mm:nä Sirille, mutta tänään saatiin vaihtelun vuoksi toinen maalimies ;-) Tehtiin neljä toistoa raunioilla, niin, että mm lähti karvapatukka kädessä piiloon. Peitin koiran silmät, jottei se nähnyt perille asti. Koira intoutui haukkumaan jo heti autosta ulos päästyään ja taas lisää, kun mm poistui näkyvistä. Ei sentään etsiessään hauku ;-)

Kaksi ensimmäistä piiloa olivat aiemmin tehtyjen kaltaisia (niin, että koira pääsee tasaisella luo) ja S haukkui kuten tavallisesti. Seuraava maali olikin pystyyn nostetussa betonitötterössä, mikä aiheutti S:lle aluksi ongelmia, sillä se ei pystynyt haukkumaan makuulta. Haukkui kuitenkin alkuun päästyään ihan ok. Viimeisen ukon laitoin vähän ajattelemattomasti putkeen, jossa S ei myöskään ollut aiemmin haukkunut. Ensimmäisen, vienon haukun jälkeen se pitikin pienen miettimistauon, mutta haukkui kuitenkin hyvin putken kaiusta välittämättä.

Suorituksen jälkeen (onneksi vasta sillin!) alueelle tuli ylimääräinen lenkkeilijä koirineen. Piti vähän komentaa S:ää, kun olisi harhautunut leikkimään. Lopuksi mentiin vielä muuri (ollaan viimeksi tehty sove-kokeessa viime syksynä). Ei aiheuttanut mitään ongelmia vuodenkaan jälkeen ;-)

Eka haukku ilman hetsausta!

Keskiviikkona käytiin Humppilassa, jossa treenattiin mökkimetsässä taas kerran Johnin avustuksella. Nyt tehtiin kaksi toistoa. Ensimmäinen siten, että mm otti karvapatukan mukaansa koiran nähden, mutta ei mitenkään muuten kohkannut vaan käveli metsään. Odotin koiran kanssa muutaman minuutin, se jo haukkui ihan kuumana. Lähetin koiran, se löysi äkkiä mm:n tallaamattomasta maastosta ja haukkui hienosti. Palkka tuli n.viidestä haukusta.

Sitten kerättiin marjoja pari tuntia ja puuhailtiin kaikenlaista mökissä. John poistui vaivihkaa metsään, minä muutaman minuutin päästä perässä koiran kanssa. Mm piiloutui samalle alueelle kuin aiemminkin. Lähetin koiran, joka löysi mm:n taas nopeasti. Tällä kertaa se yritti taas hetken vanhoja sijaistoimintojaan: pureskella keppiä tms. mutta alkoi kuitenkin haukkua ja haukkuikin hyvin. Taisi olla vähän epävarma, että tuleeko tästä tosiaan se sama palkka, vaikkei sitä alussa näytettykään... Ensimmäinen haukkutreeni ilman näkölähtöä/muuta hetsausta ja päivän ruoka loppupalkaksi ;-)

Lisää onnistumisia

Maanantaina treenattiin taas kotimetsässä. Siri oli jo ihan viressä, kun sen näki maalimiehemme Johnin ottavan kotoa lähdettäessä karvapatukan kassiinsa. Teimme kolme toistoa siten, että vähensimme alkuhetsausta. Mm kyllä näytti patukan koiralle ja lähti näkyvästi piiloon tarkoituksenaan päästä hieman piiloutumaankin, mutta kaikki tapahtui paljon aiempaa vähäeleisemmin.

Ekalla kerralla piiloutuminen onnistui hyvin - oli selkeästi havaittavissa, että Siri on nyt ehkä vähän liikaa tottunut siihen, että ryysimällä täyttä vauhtia siihen suuntaan, mihin mm lähti, häneen törmää ilman nenääkin. Se juoksenteli ympäriinsä nenä kiinni, lähinnä silmillä etsien löytääkseen piiloutueen mm:n. etsi kunnolla ja löysi lopulta - haukkui hyvin, noin 5-6 kertaa. Kahdella seuraavalla kerralla S ei pahemin joutunut etsimään, mikä oli ehkä hyvä, kun eka oli vaikea. Haukkui 5-6 haukkua molemmilla kerroilla.

Seuraavaksi maalimies saa mennä piiloon omia aikojaan, kokeillaan, josko voitaisiin jättää näkölähdöt vähemmälle. Haluaisin nopeasti pois avuista, heti kun koira osaa jo ilmankin...ettei tarvisi sitten opetella pois ei-toivotuista jutuista.

Kotitreenejä ja kokeita

Treenasimme pe ja la kotimaastoissa hovimaalimiehemme Johnin avustuksella. Perjantaina meni ihan hyvin. Otimme pari toistoa samalla kaavalla kuin viimeksi raunioilla > hetsausta kanipatukalla, vauhdilla koiran nähden piiloon ja yhdestä haukusta palkka. Haluaisin, että koira saisi vähän etsiäkin lopussa, vaikka näkeekin lähdön, mutta en halua kääntää sitä pois kohteesta enkä käskyttää, joten lyhyillä etäisyyksillä metsässä piiloutuminen on hieman hankalaa.

Seuraavana päivänä vaadimme jo pari haukkua, hienosti meni sekin. Viimeinen piiloon lähtö tehtiin jo hieman vähäeleisemmin kuin aiemmat, koiralla oli intoa vähän vähemmän, mutta haukku irtosi silti ihan ok. Alan lisäämään haukkujen määrää niin, ettei enää aina palkata yhdestä, vaan vaaditaan vaihtelevasti n. 1-4 haukkua. Samoin hetsaamista voisi koittaa vähentää jo alkuunsa, JOS ei sitä näytä tarvitsevan.

Sunnuntaina olin aputoimitsijana rauniokokeissa. Olen hoitanut tuota pestiä vain kerran aiemmin. Se on kyllä todella opettavainen homma, kun näkee aitiopaikalta monta koetilannetta. Meidän oma peruskoe jää kyllä varmaan ensi keväälle, kun pitäisi vielä treenata umpipiiloja ja vahvistaa ilmaisua ja edessä on työn puolesta niin vaativa syksy, että tuskin ehditään kovin paljon treenata...

I love my karvapatukka!

Tällä kertaa kokeilin uudenlaista lähestymistapaa haukun paremman irtoamisen toivossa. Ostin airisleirillä Roydonilta kaninkarvaisen dummyn, josta ounastelin hittituotetta erään toisen karvakasan treenaamisessa, ja eilen patukka jo osoittikin potentiaalinsa. Olen keräillyt monenmoisia neuvoja eri ihmisiltä, ja kokosin niistä haukuttavan kuuloisen treenin, joka onnistui yli odotusten.

Unohdan nyt toistaiseksi täysin hallittavuuspuolen (luultavasti siitä tulee sitten seuraava ongelma...tai raunioilla holtittomasti haukkuvasta koirasta ;-). Vältän siis kaikenlaista koiran käskyttämistä suorituksen aikana. Ennen alueelle menoa otan pienen äänenavauksen autolla, sitten mennään reippaasti hihnassa kiskoen (sic!) raunioille. Maalimies hetsaa koiraa hetken tällä ihanalla patukalla (joka varataan vain hakuhommiin) ja lähtee juosten piiloon. Loppumatkan hän etenee matalana, niin, että koiralle jää hiukan etsimistäkin, sillä se innostaa Siriä suuresti. Piilolla mm pitää lelua piilossa ja vain odottaa passiivisena, että koira haukahtaa kerran – ja sillä hetkellä lelu lentää. Toivon, että S fiksuna tyttönä hoksaa mitä pikimmin, että mitä nopeammin haukku irtoaa, sitä nopeammin tulee myös lelu...Siri kanniskelee lelun mulle, ja me revitään sitä hetki, kunnes annan patukan seuraavalle maalimiehelle, joka lähtee vuorostaan pinkomaan piiloon. Lelun näyttäminen hetsausvaiheessa varmistaa sen, että koira tietää, mitä on menossa hakemaan, mutta lelua ei tarvi pitää esillä piilolla – näin päästään suit sait eroon maalimiehen avuista. Ja koska Siri TODELLA rahastaa etsimistä, piakkoin voidaan varmaan jättää hetsaaminen joka maalimiehellä pois.

Kokeilin eilen tätä taktiikkaa ensin kotona (pitihän sitä vähän varmistella, ennen kuin esittelee treeneissä ;-) Hovimaalimiehemme, kepo John meni metsässä piiloon 2 kertaa, ja koira toimi hyvin. Musta yksi haukku riittää tässä vaiheessa – tarkoitushan on saada S:lle takaraivoon kuvio löytö – haukku – palkka. Illalla raunioilla otettiin pari toistoa, ja haukku irtosi paremmin kuin tähän mennessä ikinä. S möykkäsi jo ennen lähettämistä mm:n mentyä piiloon > ja toistaiseksi kehun sitä kaikesta etsimiseen liittyvästä haukkumisesta. Olin tosi varovainen ettei koira väsy, kun halusin säilyttää reippaan meiningin koko treenin ajan. Otettiin pari koiraa välissä, ja S pääsi lopuksi tekemään vielä toisen satsin. Nyt se ei ollut joka lähetyksellä NIIN fokusoitunut maalimieheen kuin aiemmin, mutta haukkui kuitenkin yhtä hyvin. Kolmannelle piilolle oli päässyt edellinen treenikaveri pissaamaan, mitä S jäi hetkeksi haistelemaan ennen maalimiehen nostamista > haukkui kuitenkin suhteellisen pian tätäkin. Loppupalkkana oli päivän ruoka ja leikkihetki treenikavereiden kanssa ☺

Tämän haukkuongelman kanssa on painittu koko kesä, joten olo on nyt NIIN onnellinen, kun näytetään pääsevän eteenpäin!

Airisleirillä Pomarkussa 24.-27.7.

Hakuilua...
Leirillä osallistuimme hakuryhmään, sillä ilmaisuongelma painaa kovasti mieltä ja toivoin saavani siihen uutta näkökulmaa "rinnakkaislajin" harrastajilta. Muutenkin minua kiinnosti osallistua PK-hakutreeneihin, kun olen harrastanut vain pelastuskoirapuolella ja sielläkin pääasiassa raunioilla. Suurin ero VSPK:n treenaustapaan näyttää olevan se, että hakuporukka käytti runsaasti ääni- ja näköapuja. Ennen tätä en ollut nähnyt yhtäkään treeniä, jossa ylipäänsä käytettäisiin ääntä apuna ja näkölähtöjäkin vain harvoin. Keskilinjalta pistottamista, laatikoiden tekemistä jne. mulle ihan vierasta toimintaa oli kiinnostavaa nähdä, vaikka hakuharrastajaa musta tuskin ikinä tulee. Pelastustreenien tositoimiin sitoutuvat tavoitteet puhuttelevat minua huomattavasti enemmän kuin kisamenestyksen haaliminen.

Sirin haukkuminen ei kuulemma ole ihan toivotonta (jes!). Keskustelimme rullan ja haukun valintaperusteista ja tarpeestani yksinkertaisempaan haukkuilmaisuun. Palkan valinnasta oli myös puhetta, la ja su treenattiin lelujen avulla (lähiaikoina olen käyttänyt pääasiassa ruokaa). Minua myös muistutettiin siitä, miten myöhään kypsyvä rotu airis on, ja että Siri on vielä itse asiassa ihan kakara...

S haukkui kohtalaisesti, taas hieman hitaasti aloittaen. Kun mm meni metsän puolelle, ei piiloon kuitenkaan, Siri kyllä laukkasi hänen luokseen, mutta lähti sitten haahuilemaan vähän niin kuin viime rauniotreeneissäkin. Mielestäni etsintä on sille niin suunnattoman mieluisaa ja haukkuminen taas hieman vastenmielistä, että siksi se pyrkii mieluummin etsimään uutta ukkoa kuin haukkumaan edellistä. Se myös välillä ikään kuin kyseli multa lupaa, kun muut leikittivät sitä (mitä se ei ole kyllä omilla raunioilla tehnyt). Sainkin noottia siitä, että pidän koiraa liian tiukasti käskyn alla, mikä on ”natsimeininkiä”. Ymmärrän kyllä, että koiran into työhön on tärkeintä, ja siksihän aloitimme raunioalueellekin laukkaamisen täyttä paahtoa aiemmin kesällä, kun haukkua on pyritty fiksaamaan. Enpä todellakaan olisi vielä muutama kuukausi sitten uskonut, että mun koira voisi olla LIIAN hallinnassa, silloinhan se vielä pyöritti mua miten tahtoi ja sove-koekin melkein hylättiin hallinnan puutteen vuoksi...On tää koirankoulutus vaan vaikea laji, kun aina on jotain liikaa tai liian vähän... ;-)

Sunnuntaina tehtiin myös esineruutuharjoitus. Tein sen kuten kotonakin, ja meni kuulemma ihan niin kuin pitääkin. Nyt täytyy vain pidentää matkaa pikku hiljaa 50 metriin.

Lopputulemaksi sain ajatuksen, että mun ei lopultakaan kannattaisi treenata kovin monissa eri porukoissa. Mulla ei ole vielä omaa vahvaa näkemystä siitä, miten asiat olisi viisainta tehdä, ja siksi mielestäni onkin järkevää kuunnella ja kokeilla kokeneempien neuvoja. Mutta koska nämä neuvot ovat todella ristiriitaisia, treenaamisesta tulee tempoilevaa, jos kokeilen niistä puoliakaan. Jatkossa pähkäilen päässäni meidän oman tavan treenata ja toteutan sitä. Vaikka kuuntelen muidenkin neuvoja, harkitsen tarkkaan, ennen kuin alan kokeilla niitä. Siitä olen kuitenkin varma, että olen oppinut todella tuntemaan koirani tämän pikkupennusta alkaneen eri lajien kokeilun ja treenailun myötä.

...tottista...
Leirin parasta antia oli Suski Korrin tottisaamupäivä. Aloittelijan sydäntä lämmittää erityisesti se, että huippukouluttaja jaksaa neuvoa möllejä yhtä intensiivisesti kuin edistyneempiäkin koirakoita. Näin pedagogina ihailen suuresti myös Suskin tapaa esittää asiat selkeästi ja kykyä myös perustella neuvonsa, jolloin toisten koirien treenien seuraamisestakin oppii todella paljon.

Meillähän on ollut ongelmana Sirin hiipunut innostus tottispuuhiin. Olen ajatellut, että lelupalkkaus tekisi hommasta vauhdikkaampaa ja hauskempaa, mutta jostain syystä mun on ollut vaikea hahmottaa, miten lelua käytetään niin että se motivoi ja innostaa eikä latista suorittamista. Olen kysellyt neuvoja monelta taholta, mutta jotenkin en ole aiemmin hahmottanut asiaa. Mulla on ollut tuntuma, että S voisi olla huomattavasti nykyistä ärhäkämpikin lelun perään. Olen kieltänyt sitä tarttumasta leluun, jos sitä ei ole "tarjottu" sille, ja sillä onkin ollut selvästi epävarmuutta siitä, saako se nyt varmasti leikkiä. Esim. kun talvella tehtiin luoksetulotreeniä, jossa juoksen pois päin lelun kanssa, ja koiran oli tarkoitus tulla perässä patukkaa saalistaen, se ei tarttunut leluun lainkaan. Kuten aiemmin tuli ilmi, se kuuntelee ja kunnioittaa mun sanomisia nykyisin todella tarkasti.

Suskilta opinkin nyt täysin loogiselta tuntuvaa lelun käsittelyä, jota en vain aiemmin ollut hoksannut.
1) koiralla on oikeus tavoitella lelua aina, kun se ei ole käskyn alla (mikä siis ei ole meillä toteutunut tähän mennessä).
2) irti-käsky annetaan aina pitämällä koiraa kiinni pannasta, ja sen pudottama lelu otetaan maasta. Jos leluun tartutaan sen ollessa koiran suussa (kuten olen aina tehnyt...) se ei voi olla varma, saako nyt repiä vai pitääkö pian irrottaa. Irti-käskyn jälkeen koira käsketään esim. istumaan, jolloin lelun voi pistää takaisin jemmaan > koirahan suorittaa tehtävää, eikä voi silloin napata siihen kiinni.
3) leikkihetken pitäisi (ainakin Sirillä) kestää vähemmän aikaa kuin suorituksen. Vähän aikaa kiskomista, lelusta irti päästäminen kun koira on vahvoilla, sitten lelu pois ja uutta putkeen.
4) myötäile, kun koira on vahvoilla ja kiskoo, nyi itse, kun se on passiivisempi. Olen ollut itse liian aktiivinen (no kun kerran sanotaan, että pitää eläytyä, olen sitten vain tehnyt työtä käskettyä...;-)
5) koiraa voi myös vain hetsata lelulla, vaikkei se sitä aina saisikaan. Toisaalta välillä, kun on pyytänyt lelun irti, sitä voi potkia maassa eteenpäin ja antaa koiran hyökätä siihen kiinni heti uudestaan.

Näytin vähän meidän ongelmaa, seuraamista, ja sain siihen liittyvään lelupalkkaukseen seuraavanlaisia neuvoja: oikean asennon tukemiseksi palkan pitää tulla ylhäältä, ei kainalosta, ei liivin takataskusta. Tungin patukan liivin kaula-aukosta vasemman olkapääni päälle. Harjoiteltiin tekniikkaa kontaktitreenin avulla. Koira istui sivulla, odotin sen ottavan kontaktia, jolloin annoin heti palkkalupauksen (talvella opettelemamme PRII)ja heitin lelun vasemmalla kädellä noin kello 10:n kohdalle etuvasemmalle. Palkkaustapa lähti heti sujumaan yllättävän nätisti, vaikka motoriikka tuottaakin usein mulle hankaluuksia...myös ajoitukset onnistuivat kivasti, naksutreenaus tuottaa tulosta, ainakin ohjaajassa.

Ikävä uutinen oli, että ottaessani koiran sivulle Suski sanoi sen olevan runsaasti vinossa. Sen siitä saa, kun treenailee pääasiassa yksin...Asentoahan viilattiin joskus talvella, enkä sen jälkeen ole kiinnittänyt siihen mitään huomiota, olen yliviivannut sen päässäni olevasta työlistasta tyyliin perusasento = kunnossa. Mutta eihän ne asiat itsestään pysy kunnossa, olen jossain vaiheessa näköjään alkanut hyväksyä vinoutta...mutta se nyt ei ole niin vaarallista, tärkeintä oli, että saatiin selvennystä perusasioihin.

...ja ylläri: agilityä!
Siri oli neljännen leiri- ja viidennen reissupäivänämme aamuna niin kärttyinen autoon viedessäni, että jätin aiemmin suunnittelemani hakutreenin pitkine odotuksineen väliin ja päätin tehdä something completely different, sillä tarjolla oli myös agi-treeniä. Mehän ollaan käyty Sirin kanssa yksi alkeiskurssi, joka sekin levisi pitkälle aikavälille juoksujen ym. takia talvella-keväällä 09. Sen jälkeen ei olla edes nähty esteitä, mutta Sirihän veti heti kuin mitään taukoa ei olisi ollutkaan ;-) ja minä yllätin taas itseni omalla ketteryydelläni. Olen aina kokenut olevani motorisesti hidas ja heikko, mutta hyvinhän tuo keho tuntuu nykyään tottelevan. Tehtiin pientä "rataakin", hyppy-putki-hyppy. Siri oli todella fokusoitunut tekemiseen, ei katsellut ollenkaan ympärilleen. Tässä hommassa hallittavuudesta näyttää olevan tosiaan hyötyä, vaikka siitä on noottia saatukin... Palkkasin lelulla Suskin ohjeiden mukaisesti, ja palkka tuntui todella motivoivalta. S tietenkin odotti palkkaa liikaa mun kädestä, mikä on luonnollista, kun emme ole pahemmin ottaneet muualta palkkaamista. Ohjaaja Essin mukaan Sirissä olisi potentiaalia (äitinsä tytär kun on...) eikä ohjaajakaan nyt ihan toivoton ole.

Muhun iski oikein agilityinnostus, mutta pakko tässä kai on pysyä järkevänä. Olisi tosiaan kamalaa hajottaa koiransa, kun kerran tietää etukäteen, että sillä on huonot nivelet (Sirin kohdallahan ainoa suruni on D:n lonkat ja 1:n kyynärät...) joten ehkä meistä ei kuitenkaan agiliitäjiä sitten tulekaan...harmi...

Esine-etsintää pitkästä aikaa

Treenailtiin pitkästä aikaa esineiden etsintää. Tai ollaan me koko kesä piiloteltu keppejä sammaleen sisään, jälkikeppien nostamista ajatellen. Mutta niitä olen piilotellut vaan muutaman metrin säteelle tehden samalla jäljen.

Tänään otin pitkästä aikaa lasten kengän mukaan ja vein sen ensin 20:n, sitten 30:n metrin päähän. Olen tähän mennessä aina jättänyt koiran odottamaan, näyttänyt sille esineen ja kävellyt sitä viedessäni mutkitellen ja kumarrellen alueelle, niin, ettei se näe, mihin esineen lopulta lasken, mutta tietää kuitenkin alueen ja suunnan. Niin tein nytkin. En ollut viime kesän jälkeen vienyt esinettä noin pitkälle, mutta nyt molemmat kerrat sujuivat hienosti. Siri etsii innolla, lähtee heti tuomaan esinettä ja antaa sen suoraan käteen (rullaharjoittelusta jäi jäljelle ainakin se ilo, ettei enää pudottele esinettä tuodessaan sitä). Seuraava askel olisi varmaan alkaa viedä esineitä niin, ettei koira näe...

Outoa käytöstä raunioilla

Tämänpäiväisten rauniotreenien ideana oli tehdä vauhdikas haukkuharjoitus. Oli todella kuuma keli, jossa Siri ei ole parhaimmillaan. Haukutin sitä muutaman kerran parkkipaikalla jonka jälkeen juostiin täysillä raunioalueelle, josta ensimmäinen maalimies lähti näkölähtönä piiloon. Nyt unohdettiin kaikki käskytys ja hallittu meininki, tärkeintä oli saada into päälle ja sen myötä haukku irtoamaan helpommin.

Kolme ekaa piiloa menikin ihan tavalliseen tapaan, palkka tuli heti yhdestä haukusta. Neljäs, viimeiseksi ajateltu maalimies (joka oli kyllä ensimmäisessäkin piilossa) oli teini-ikäinen poika. S taisi olla jo kuumuudesta ja haukkumisesta väsynyt, sillä ensimmäistä kertaa koko rauniouransa aikana se jo lähettäessäni sen näkölähtönä piiloon menneen mm:n perään menikin haistelemaan jotain puunrunkoa ja lönkytteli laiskasti mm:n suuntaan ja OHI reagoimatta mitenkään (yleensähän se lähtee täyttä paahtoa kuin ammus). Mm siirrettiin uuteen piiloon, jossa S yritti myös aluksi ohittaa hänet, mutta haukkui lopulta kuitenkin.

Ihmettelimme outoa käytöstä, mutta eräs mahdollinen syy voisi olla se, että S:llä ei ole ennen ollut nuoria maalimiehiä (ja sehän ei pahemmin kunnioita lapsia, saattaa napata niiltä esim. kädestä ruokaa, mitä ei IKINÄ tekisi kellekään aikuiselle) ja kun se alkoi rasittua treenistä, se ajatteli, että tuon lapsen voi varmaan jättää tuonne...Enpä tiedä, mutta kummallisia ovat nämä koiruuksien aivoitukset.

Raunioilla riehumassa

Vedettiin päivän rauniotreenit pienellä porukalla, kolme koiraa ohjaajineen. Siri sai kunnian olla vuorossa ensimmäinen ja viimeinen: se sai tehdä kaksi nopeaa treeniä tavoitteena polttava pulmamme: haukun aloittamisen nopeuttaminen. Eka pätkä aloitettiin äänenavauksella ennen alueelle menoa - haukkui ihan hyvin. Alueella toimi aika samalla tavalla kuin lähiaikoina muutenkin. Aloitti kuitenkin haukkumaan viimeistä maalimiestä jo ennen kuin ehdin itse rinnalle tukemaan > ensimmäinen kerta!

Toinen sessio tehtiin niin, että hain koiran autosta juosten ja hetsasin sitä ennen lähettämistä. Innostaminen auttoikin jonkun verran, haukku tuli taas helpommin. jatkossa taidankin tulla alueelle reippaasti ja viritellä koiraa hyvään meininkiin hilityn ja hallitun sisääntulon sijaan. Yksi haukku riittää tässä vaiheessa, kunhan vain tajuaisi, että löytäminen ja haukku kuuluvat yhteen...

Maastossa treenailemassa

Oltiin (ekaa kertaa sitten tutustumiskurssin) vierailemassa maastoryhmän treeneissä. Ollaan kyllä treenattu maastossa perheen kesken, mutta ohjatusti toistaiseksi vain raunioilla. Otettiin ilmaisua (joka on tämänhetkinen kompastuskivemme): äärimmäisen avoin ja rohkea ärrieri jostain syystä vierastaa maalimiehelle haukkumisen aloittamista. Ongelma on sama riippumatta siitä, haukuttaako kotiväki tai ventovieras. Koira yrittää purkaa stressiään mihin tahansa muuhun: keppien pureskeluun, maalimiehen naaman nuolemiseen tms. ja alkaa haukkumaan vasta, kun on varmistanut, ettei palkkaa muuten heru.

Aiemmin tapahtunutta

Aloitimme Sirin kanssa pelastuskoiraharrastuksen syksyllä 2008 osallistumalla VSPK:n tutustumiskurssille. Minulla oli parin kuukauden ikäinen Juhana-vauva kantoliinassa takin alla treeneissä, niin kova hinku oli päästä toimintaan mukaan, kun vihdoin oli käsissä sopiva koira. Kokeilimme Sirin ensimmäisen elinvuoden aikana avomielisesti kaikenlaista, vaikka olinkin jo ajatellut pelastusta lajiksemme. Kävimme Koirakondiksessa pentu-, toko-, naksutin-, kontakti-, jälki-, ja agilitykursseja.

VSPK:n maastokurssi olisi järjestetty heti tutustumiskurssin ja jäseneksi pääsemisen jälkeen, mutta järjen rippeitä oli sentään jäljellä sen verran, että tajusin, etten pysty suoriutumaan kurssista pikkuvauvan kanssa. Jatkoimme tottistelua mm. Lentsu Välimäen ohjauksessa. Keväällä vauva oli jo sen verran isompi, että päästiin osallistutumaan rauniokurssille ja mukaan pienryhmään. Kevät treenattiin ahkerasti, olimme molemmat todella motivoituneita. Kesäkuussa 2009 olimme taas kerran raunioilla treeneissä. Kaikki meni tavanomaisen hyvin, mutta seuraavana aamuna koira ei astunut toiselle etujalalleen. Ei muuta kun lääkäriin, jalassa oli pieni murtuma, siteeseen ja lepoa. Ja tietenkin parin kuukauden treenitauko.

Syksyllä aloin opettaa Siriä rullalle, mutta välineurheilu ei oikein luonnistunut minulta ja aloin kaipaamaan jotain yksinkertaisempaa. Jouluna 2009 päätin vihdoin pitkän pohdinnan jälkeen vaihtaa ilmaisun haukuksi, sillä ilmaisua ei ollut vielä yhdistetty etsimiseen. Siri on aika hiljainen kaveri siviilissä, mutta haukkumisen treenaaminen sujui mukavasti. Keväällä 2010 palasin päivätyöhön, ja pidimme taas treenitauon. Tästä tilanteesta alkaakin blogimme.