Tervetuloa


Tervetuloa airedalenterrieri Sirin ja ohjaajansa Oonan treeniblogiin!


Siri (Energetics Barbwire) on kaksivuotias airedale, jonka ohjaaja Oona on ollut jo vuosia kiinnostunut pelastuskoiratoiminnasta, mutta sopivan koiran puutteessa kiinnostus jäi hautumaan kunnes Siri tuli taloon. Olemme yhdessä opetelleet lähinnä raunioetsintää noin parin vuoden ajan.

Tähänastinen saavutuksemme on raunioiden soveltuvuuskokeen läpäiseminen syksyllä 2009. Siri osallistui syksyllä 2009 myös epäviralliseen pelastuskoirien soveltuvuustestiin, jossa se todettiin erittäin sopivaksi pelastuskoirakoulutettavaksi.

Tavoitteenamme on raunioiden peruskokeen suorittaminen keväällä 2011.

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Realiteetit kehiin (vihdoin)

Otettiin pitkästä aikaa Johnin kanssa treeni maastossa, peruskamaa - 3 maalia haukuilla, ruokapalkka. Meni ihan normaalisti. MUTTA: täytyykin tästä vissiin vaihtaa blogin nimi. Olen vihdoin tehnyt päätöksen yli puoli vuotta kalvaneeseen ajankäyttöongelmaan liittyen. Pidämme ainakin toistaiseksi taukoa hakuhommista ja aloitamme ihan vain mielen virkistykseksi agilityn matalilla esteillä. Tunnin treeneihin lämpimään halliin saa lapset mukaan, kolmeksi tunniksi lumiseen metsään huomattavasti huonommin.

Haluan olla ja harrastaa lasten kanssa, kun he vielä ovat pieniä. Sirillä olisi lahjoja pelastushommiin, mutta stressaan aivan liikaa lasten luota poissaolosta. Ja treenien lisäksi aina riittää maalimies-, talkoo- jne. velvollisuuksia. Oman jaksamisen varmistamiseksi en nyt halua mitään velvoitteita töiden ja perheen lisäksi. Vaikka olenkin kiinnostunut koirankoulutuksesta myös yleisesti, tässä tilanteessa paukkuni eivät millään riitä muiden ihmisten koirien kouluttamiseen. Rajaan tällä hetkellä harrastukseni siihen, että tarjoan omalle koiralleni virikkeellisen elämän. Viiden vuoden päästä lapset ovat esiteinejä, ja vaikka Siri onkin silloin jo eläkeiässä, ainahan niitä hyviä koiria tulee! Eipä tässä sitten muuta kuin agikurssille ilmoittautumaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti