Käytiin keskiviikkona Johnin kanssa raunioilla koiraa treenaamassa, lapsi nukkui autossa ja sillä välin vedettiin suit sait viisi piiloa. Ajatuksena oli siis pitää lähinnä hauskaa viimekertaisen liian vaikean treenin jälkeen. Palkkana ruoka + loppupalkkana karvapatukka. En oikein halua ottaa suorapalkalla, kun tuntuu tärkeältä tehdä koiralle rutiiniksi, että löytö+haukku aina kuuluu yhteen. Ei kuitenkaan nyt haluttu rasittaa, joten pari haukkua riitti.
Aloitettiin näkölähdöllä, maalimies juoksi lähelle kasan taakse. Seuraavaksi pystyyn betonitötteröön, ohimennen viime treenin vaikeaan lehtiroskikseen (kansi auki, näkölähtönä, meni ihan ok), kasaan ja viimeiseksi Pentagonin taakse. Koira oli reipas ja iloinen (=normaali), joten eiköhän tämä tästä ;-)
Tervetuloa
Tervetuloa airedalenterrieri Sirin ja ohjaajansa Oonan treeniblogiin!
Siri (Energetics Barbwire) on kaksivuotias airedale, jonka ohjaaja Oona on ollut jo vuosia kiinnostunut pelastuskoiratoiminnasta, mutta sopivan koiran puutteessa kiinnostus jäi hautumaan kunnes Siri tuli taloon. Olemme yhdessä opetelleet lähinnä raunioetsintää noin parin vuoden ajan.
Tähänastinen saavutuksemme on raunioiden soveltuvuuskokeen läpäiseminen syksyllä 2009. Siri osallistui syksyllä 2009 myös epäviralliseen pelastuskoirien soveltuvuustestiin, jossa se todettiin erittäin sopivaksi pelastuskoirakoulutettavaksi.
Tavoitteenamme on raunioiden peruskokeen suorittaminen keväällä 2011.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti