Uusi harrastus!

Agility taitaa todellakin olla meidän uusi harrastus. Aloitin sen vain tarjotakseni jotain puuhaa koiralle, kun yhdessä tekeminen on niin kivaa. Lajinvalintaperusteena oli lähinnä nopeat treenit ajanpuutteen vuoksi...viime viikon treenien jälkeen sain kuitenkin itseni kiinni työmatkalla analysoimasta suoritustamme ja haaveilemasta jo seuraavista treeneistä :-)

Agilityn alkeiskurssilla (taas...)

Paremman tekemisen puutteessa aloitimme joulukuussa agilityn alkeiskurssin. Ollaan käyty sellainen jo puolisentoista vuotta sitten, mutta ajattelin aloittaa taas ihan alusta. Onhan se hauskaa puuhaa, mutta hiukan harmittaa, kun tiedän, ettei koskaan voida harrastaa sitä tosissaan - en uskalla hyppyyttää Siriä täyskorkeilla esteillä, pelkään jalkoja.

On toisaalta tärkeätä käydä säännöllisesti jossain treeneissä, josta saa läksyjä, että on pakko harjoitella kotonakin. Ja mä en vaan yksinkertaisesti jaksa tokoa tai tottista, olenhan ainaisena optimistina kovastikin yrittänyt innostua niistä, mutta jotenkin ei vaan nappaa. Canicrossista olin innostunut, mutta jalkojen vuoksi en uskalla sitäkään. Koiratanssi vaatii liikaa luovuutta, ja koska luovuus on työtäni, en jaksa vapaa-ajalla koiran kanssa enää keksiä koreografioita.

Otettiin tänään metsälenkillä kolme toistoa hakuakin pitkästä aikaa, eka oli näkölähtö muistin virkistämiseksi, kaksi seuraavaa siten, ettei koira nähnyt edes mm:n lähtösuuntaa. Hyvinhän tuo etsii ja ilmaisee, eipä siinä mitään...olen silti iloinen VSPK:sta sivuun siirtymisestäni, on niin hyvä olo kun ei tarvitse ahdistua ainaisista velvollisuuksista, jotka vievät pois lasten luota. Matias 5-v. on ollut agi-treeneissä innoissaan mukana esteenkantajana. Onhan niillä golffareillakin mailapoikansa ;-)

Energetics-leirillä 31.10.

Piipahdettiin päiväseltään Energetics-airisten leirillä Punkalaitumella. Olisi siellä viihtynyt pari päivää kauemminkin, kiitos kovasti Katsulle, Erikalle ja muille! Hauska nähdä kesän pentuja ja muita Sirin sukulaisia. Otettiin vähän hakua, meni ihan ok, ja iltapäivällä agilityiltiin ekan kerran airisleirin jälkeen. On se vaan hauskaa puuhaa, vielä kolmisen viikkoa pitää odottaa, ennen kuin päästään säännöllisiin treeneihin.

Omalta kohdaltani vieroitusoireet rauniotreenien jättämisestä eivät onneksi/yllättäen ole kasvaneet liian suuriksi, vaikka koira kyllä selkeästi kaipaa enemmän puuhaa. Sen arkeenhan kuuluu täysipäiväistä lasten vahtimista ja lenkkeilyä pissalenkkien lisäksi noin 2 h aamulla lasten puistoreissulla ja vielä 1-2 h illalla, kun pääsen töistä, ja mun on vuorostani pakko päästä ulos...mutta tämän lisäksi aktiivista harrastusta selvästi tarvitaan!

Realiteetit kehiin (vihdoin)

Otettiin pitkästä aikaa Johnin kanssa treeni maastossa, peruskamaa - 3 maalia haukuilla, ruokapalkka. Meni ihan normaalisti. MUTTA: täytyykin tästä vissiin vaihtaa blogin nimi. Olen vihdoin tehnyt päätöksen yli puoli vuotta kalvaneeseen ajankäyttöongelmaan liittyen. Pidämme ainakin toistaiseksi taukoa hakuhommista ja aloitamme ihan vain mielen virkistykseksi agilityn matalilla esteillä. Tunnin treeneihin lämpimään halliin saa lapset mukaan, kolmeksi tunniksi lumiseen metsään huomattavasti huonommin.

Haluan olla ja harrastaa lasten kanssa, kun he vielä ovat pieniä. Sirillä olisi lahjoja pelastushommiin, mutta stressaan aivan liikaa lasten luota poissaolosta. Ja treenien lisäksi aina riittää maalimies-, talkoo- jne. velvollisuuksia. Oman jaksamisen varmistamiseksi en nyt halua mitään velvoitteita töiden ja perheen lisäksi. Vaikka olenkin kiinnostunut koirankoulutuksesta myös yleisesti, tässä tilanteessa paukkuni eivät millään riitä muiden ihmisten koirien kouluttamiseen. Rajaan tällä hetkellä harrastukseni siihen, että tarjoan omalle koiralleni virikkeellisen elämän. Viiden vuoden päästä lapset ovat esiteinejä, ja vaikka Siri onkin silloin jo eläkeiässä, ainahan niitä hyviä koiria tulee! Eipä tässä sitten muuta kuin agikurssille ilmoittautumaan...

Perustreenit raunioilla

Käytiin keskiviikkona Johnin kanssa raunioilla koiraa treenaamassa, lapsi nukkui autossa ja sillä välin vedettiin suit sait viisi piiloa. Ajatuksena oli siis pitää lähinnä hauskaa viimekertaisen liian vaikean treenin jälkeen. Palkkana ruoka + loppupalkkana karvapatukka. En oikein halua ottaa suorapalkalla, kun tuntuu tärkeältä tehdä koiralle rutiiniksi, että löytö+haukku aina kuuluu yhteen. Ei kuitenkaan nyt haluttu rasittaa, joten pari haukkua riitti.

Aloitettiin näkölähdöllä, maalimies juoksi lähelle kasan taakse. Seuraavaksi pystyyn betonitötteröön, ohimennen viime treenin vaikeaan lehtiroskikseen (kansi auki, näkölähtönä, meni ihan ok), kasaan ja viimeiseksi Pentagonin taakse. Koira oli reipas ja iloinen (=normaali), joten eiköhän tämä tästä ;-)

Palauttavaa kivaa

Otettiin tänään ohimennen lenkillä neljä näkölähtöä reippaaseen tahtiin > parista haukusta herkkupurkki auki. Koira toimi ihan normaalisti, katotaan, miten raunioilla käy.

"Ahneella on paskanen loppu"

Tuli sitten tämänkin sananparren merkitys opittua juurta jaksain. Olen yleensä edennyt Sirin kanssa hitaasti, varovasti ja harkiten, mutta nyt kauden viimeinen rauniokoe kutkutti liikaa, vaikka tiesinkin, ettei olla siihen vielä valmiita. Jotenkin luotan tuohon koiraan kuin vuoreen, että se selviää aina kaikesta, vaikka eihän se voi selvitä asioista, joita ei ole harjoiteltu.

Oltiin siis raunioilla ja pyysin treeniksi mahdollisimman autenttisen peruskokeen. En ole ensinnäkään tullut alueelle koira hallinnassa moneen kuukauteen, enkä IKINÄ ilman hihnaa. Mutta nyt siis mentiin koesääntöjen mukaan. Jouduin ärähtelemään Sirille muutamaan otteeseen, kun se olisi jo rynnännyt radalle. Ampu tuli juuri ärhentelyn lomassa (edellisestä ampumisestakin on jo aikaa) ja S reagoi hieman. Minähän en ole varmaan KOSKAAN komentanut koiraa raunioilla/haussa, aina on ollut vain kivaa ja hienoa...

Siri kyllä odotti paikallaan nätisti, nousi, kun olin palaamassa sen luo, mutta pysyi, kun otin lyhyesti uudelleen. Hallintaosion olisimme siis läpäisseet, mitä kyllä kovasti epäilin etukäteen. Koiralle ärhentely kuitenkin paineisti sitä.

Toinen asia, mitä emme paljoa vielä ole harjoitelleet on umpipiilot. Eka piilo radalla oli avonainen, ilmaisi nätisti. Lähdön jälkeen ammuttiin kerran. Häiriönä ollutta ruokaa Siri haisteli ja kierteli melko kauan, mutta ei onneksi ilmaissut. Toinen piilo oli rinnekaivo luukut kiinni, ilmaisi senkin ihan ok alhaalta, käytiin katsomassa, kun maalimies nousi ylhäältä. Mutta sitten alkoivat ongelmat: viimeinen piilo oli taas umppari, lehtiroskis rinteessä. S kävi roskiksella ja tuli mua kohti sen näköisenä, että mä tiesin mm:n olevan siellä. Se ei kuitenkaan halunnut ilmaista, vaan lähti etsimään uusia ukkoja (joita ei onneksi ollut piilossa). Yritin kävellä piilon ympärillä ja kutsua Siriä sen ohi, mutta se oli vakaasti kieltäytynyt ilmaisusta. Lopulta avattin kansi ja pyydettiin mm nousemaan ylös. S haukahti kerran, mikä oli aivan riittävää, mutta ei suostunut raukka edes syömään palkkana ollutta herkkua. Se myös kartteli vähän pyssynkäyttäjää, vaikka ei ole ennen ollut moksistaan paikuista. Toivottavasti negatiivinen kokemus ei nyt aiheuta meille ongelmia tämän asian suhteen. Koira oli niin paineistunut, etten ole koskaan, missään tilanteessa nähnyt sitä sellaisena. Me ollaan Sirin kanssa samanlaisia siinä, että ollaan yleensä aina aika huolettomia. Tuli todella paha mieli siitä, että omassa ahneudessani vaadin upealta koiraltani sellaista, mitä ei oikeastaan ole sille edes opetettu.

Tehtiin lopuksi kaksi helppoa näkölähtöä suorapalkalla, kyllä se ne sentään haki. Heti ensi viikolla mennään raunioille tekemään paljon helppoja ja kivoja harjoituksia ja lokakuun koe unohdetaan. Mennään kokeeseen sitten keväällä, päästään varmasti läpi. Vaikka eipä tuostakaan suorituksesta puuttunut kuin viimeinen ilmaisu ;-)