Vedettiin päivän rauniotreenit pienellä porukalla, kolme koiraa ohjaajineen. Siri sai kunnian olla vuorossa ensimmäinen ja viimeinen: se sai tehdä kaksi nopeaa treeniä tavoitteena polttava pulmamme: haukun aloittamisen nopeuttaminen. Eka pätkä aloitettiin äänenavauksella ennen alueelle menoa - haukkui ihan hyvin. Alueella toimi aika samalla tavalla kuin lähiaikoina muutenkin. Aloitti kuitenkin haukkumaan viimeistä maalimiestä jo ennen kuin ehdin itse rinnalle tukemaan > ensimmäinen kerta!
Toinen sessio tehtiin niin, että hain koiran autosta juosten ja hetsasin sitä ennen lähettämistä. Innostaminen auttoikin jonkun verran, haukku tuli taas helpommin. jatkossa taidankin tulla alueelle reippaasti ja viritellä koiraa hyvään meininkiin hilityn ja hallitun sisääntulon sijaan. Yksi haukku riittää tässä vaiheessa, kunhan vain tajuaisi, että löytäminen ja haukku kuuluvat yhteen...
Tervetuloa
Tervetuloa airedalenterrieri Sirin ja ohjaajansa Oonan treeniblogiin!
Siri (Energetics Barbwire) on kaksivuotias airedale, jonka ohjaaja Oona on ollut jo vuosia kiinnostunut pelastuskoiratoiminnasta, mutta sopivan koiran puutteessa kiinnostus jäi hautumaan kunnes Siri tuli taloon. Olemme yhdessä opetelleet lähinnä raunioetsintää noin parin vuoden ajan.
Tähänastinen saavutuksemme on raunioiden soveltuvuuskokeen läpäiseminen syksyllä 2009. Siri osallistui syksyllä 2009 myös epäviralliseen pelastuskoirien soveltuvuustestiin, jossa se todettiin erittäin sopivaksi pelastuskoirakoulutettavaksi.
Tavoitteenamme on raunioiden peruskokeen suorittaminen keväällä 2011.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti