Keskiviikkona käytiin Humppilassa, jossa treenattiin mökkimetsässä taas kerran Johnin avustuksella. Nyt tehtiin kaksi toistoa. Ensimmäinen siten, että mm otti karvapatukan mukaansa koiran nähden, mutta ei mitenkään muuten kohkannut vaan käveli metsään. Odotin koiran kanssa muutaman minuutin, se jo haukkui ihan kuumana. Lähetin koiran, se löysi äkkiä mm:n tallaamattomasta maastosta ja haukkui hienosti. Palkka tuli n.viidestä haukusta.
Sitten kerättiin marjoja pari tuntia ja puuhailtiin kaikenlaista mökissä. John poistui vaivihkaa metsään, minä muutaman minuutin päästä perässä koiran kanssa. Mm piiloutui samalle alueelle kuin aiemminkin. Lähetin koiran, joka löysi mm:n taas nopeasti. Tällä kertaa se yritti taas hetken vanhoja sijaistoimintojaan: pureskella keppiä tms. mutta alkoi kuitenkin haukkua ja haukkuikin hyvin. Taisi olla vähän epävarma, että tuleeko tästä tosiaan se sama palkka, vaikkei sitä alussa näytettykään... Ensimmäinen haukkutreeni ilman näkölähtöä/muuta hetsausta ja päivän ruoka loppupalkaksi ;-)
torstai 12. elokuuta 2010
tiistai 10. elokuuta 2010
Lisää onnistumisia
Maanantaina treenattiin taas kotimetsässä. Siri oli jo ihan viressä, kun sen näki maalimiehemme Johnin ottavan kotoa lähdettäessä karvapatukan kassiinsa. Teimme kolme toistoa siten, että vähensimme alkuhetsausta. Mm kyllä näytti patukan koiralle ja lähti näkyvästi piiloon tarkoituksenaan päästä hieman piiloutumaankin, mutta kaikki tapahtui paljon aiempaa vähäeleisemmin.
Ekalla kerralla piiloutuminen onnistui hyvin - oli selkeästi havaittavissa, että Siri on nyt ehkä vähän liikaa tottunut siihen, että ryysimällä täyttä vauhtia siihen suuntaan, mihin mm lähti, häneen törmää ilman nenääkin. Se juoksenteli ympäriinsä nenä kiinni, lähinnä silmillä etsien löytääkseen piiloutueen mm:n. etsi kunnolla ja löysi lopulta - haukkui hyvin, noin 5-6 kertaa. Kahdella seuraavalla kerralla S ei pahemin joutunut etsimään, mikä oli ehkä hyvä, kun eka oli vaikea. Haukkui 5-6 haukkua molemmilla kerroilla.
Seuraavaksi maalimies saa mennä piiloon omia aikojaan, kokeillaan, josko voitaisiin jättää näkölähdöt vähemmälle. Haluaisin nopeasti pois avuista, heti kun koira osaa jo ilmankin...ettei tarvisi sitten opetella pois ei-toivotuista jutuista.
Ekalla kerralla piiloutuminen onnistui hyvin - oli selkeästi havaittavissa, että Siri on nyt ehkä vähän liikaa tottunut siihen, että ryysimällä täyttä vauhtia siihen suuntaan, mihin mm lähti, häneen törmää ilman nenääkin. Se juoksenteli ympäriinsä nenä kiinni, lähinnä silmillä etsien löytääkseen piiloutueen mm:n. etsi kunnolla ja löysi lopulta - haukkui hyvin, noin 5-6 kertaa. Kahdella seuraavalla kerralla S ei pahemin joutunut etsimään, mikä oli ehkä hyvä, kun eka oli vaikea. Haukkui 5-6 haukkua molemmilla kerroilla.
Seuraavaksi maalimies saa mennä piiloon omia aikojaan, kokeillaan, josko voitaisiin jättää näkölähdöt vähemmälle. Haluaisin nopeasti pois avuista, heti kun koira osaa jo ilmankin...ettei tarvisi sitten opetella pois ei-toivotuista jutuista.
sunnuntai 8. elokuuta 2010
Kotitreenejä ja kokeita
Treenasimme pe ja la kotimaastoissa hovimaalimiehemme Johnin avustuksella. Perjantaina meni ihan hyvin. Otimme pari toistoa samalla kaavalla kuin viimeksi raunioilla > hetsausta kanipatukalla, vauhdilla koiran nähden piiloon ja yhdestä haukusta palkka. Haluaisin, että koira saisi vähän etsiäkin lopussa, vaikka näkeekin lähdön, mutta en halua kääntää sitä pois kohteesta enkä käskyttää, joten lyhyillä etäisyyksillä metsässä piiloutuminen on hieman hankalaa.
Seuraavana päivänä vaadimme jo pari haukkua, hienosti meni sekin. Viimeinen piiloon lähtö tehtiin jo hieman vähäeleisemmin kuin aiemmat, koiralla oli intoa vähän vähemmän, mutta haukku irtosi silti ihan ok. Alan lisäämään haukkujen määrää niin, ettei enää aina palkata yhdestä, vaan vaaditaan vaihtelevasti n. 1-4 haukkua. Samoin hetsaamista voisi koittaa vähentää jo alkuunsa, JOS ei sitä näytä tarvitsevan.
Sunnuntaina olin aputoimitsijana rauniokokeissa. Olen hoitanut tuota pestiä vain kerran aiemmin. Se on kyllä todella opettavainen homma, kun näkee aitiopaikalta monta koetilannetta. Meidän oma peruskoe jää kyllä varmaan ensi keväälle, kun pitäisi vielä treenata umpipiiloja ja vahvistaa ilmaisua ja edessä on työn puolesta niin vaativa syksy, että tuskin ehditään kovin paljon treenata...
Seuraavana päivänä vaadimme jo pari haukkua, hienosti meni sekin. Viimeinen piiloon lähtö tehtiin jo hieman vähäeleisemmin kuin aiemmat, koiralla oli intoa vähän vähemmän, mutta haukku irtosi silti ihan ok. Alan lisäämään haukkujen määrää niin, ettei enää aina palkata yhdestä, vaan vaaditaan vaihtelevasti n. 1-4 haukkua. Samoin hetsaamista voisi koittaa vähentää jo alkuunsa, JOS ei sitä näytä tarvitsevan.
Sunnuntaina olin aputoimitsijana rauniokokeissa. Olen hoitanut tuota pestiä vain kerran aiemmin. Se on kyllä todella opettavainen homma, kun näkee aitiopaikalta monta koetilannetta. Meidän oma peruskoe jää kyllä varmaan ensi keväälle, kun pitäisi vielä treenata umpipiiloja ja vahvistaa ilmaisua ja edessä on työn puolesta niin vaativa syksy, että tuskin ehditään kovin paljon treenata...
maanantai 2. elokuuta 2010
I love my karvapatukka!
Tällä kertaa kokeilin uudenlaista lähestymistapaa haukun paremman irtoamisen toivossa. Ostin airisleirillä Roydonilta kaninkarvaisen dummyn, josta ounastelin hittituotetta erään toisen karvakasan treenaamisessa, ja eilen patukka jo osoittikin potentiaalinsa. Olen keräillyt monenmoisia neuvoja eri ihmisiltä, ja kokosin niistä haukuttavan kuuloisen treenin, joka onnistui yli odotusten.
Unohdan nyt toistaiseksi täysin hallittavuuspuolen (luultavasti siitä tulee sitten seuraava ongelma...tai raunioilla holtittomasti haukkuvasta koirasta ;-). Vältän siis kaikenlaista koiran käskyttämistä suorituksen aikana. Ennen alueelle menoa otan pienen äänenavauksen autolla, sitten mennään reippaasti hihnassa kiskoen (sic!) raunioille. Maalimies hetsaa koiraa hetken tällä ihanalla patukalla (joka varataan vain hakuhommiin) ja lähtee juosten piiloon. Loppumatkan hän etenee matalana, niin, että koiralle jää hiukan etsimistäkin, sillä se innostaa Siriä suuresti. Piilolla mm pitää lelua piilossa ja vain odottaa passiivisena, että koira haukahtaa kerran – ja sillä hetkellä lelu lentää. Toivon, että S fiksuna tyttönä hoksaa mitä pikimmin, että mitä nopeammin haukku irtoaa, sitä nopeammin tulee myös lelu...Siri kanniskelee lelun mulle, ja me revitään sitä hetki, kunnes annan patukan seuraavalle maalimiehelle, joka lähtee vuorostaan pinkomaan piiloon. Lelun näyttäminen hetsausvaiheessa varmistaa sen, että koira tietää, mitä on menossa hakemaan, mutta lelua ei tarvi pitää esillä piilolla – näin päästään suit sait eroon maalimiehen avuista. Ja koska Siri TODELLA rahastaa etsimistä, piakkoin voidaan varmaan jättää hetsaaminen joka maalimiehellä pois.
Kokeilin eilen tätä taktiikkaa ensin kotona (pitihän sitä vähän varmistella, ennen kuin esittelee treeneissä ;-) Hovimaalimiehemme, kepo John meni metsässä piiloon 2 kertaa, ja koira toimi hyvin. Musta yksi haukku riittää tässä vaiheessa – tarkoitushan on saada S:lle takaraivoon kuvio löytö – haukku – palkka. Illalla raunioilla otettiin pari toistoa, ja haukku irtosi paremmin kuin tähän mennessä ikinä. S möykkäsi jo ennen lähettämistä mm:n mentyä piiloon > ja toistaiseksi kehun sitä kaikesta etsimiseen liittyvästä haukkumisesta. Olin tosi varovainen ettei koira väsy, kun halusin säilyttää reippaan meiningin koko treenin ajan. Otettiin pari koiraa välissä, ja S pääsi lopuksi tekemään vielä toisen satsin. Nyt se ei ollut joka lähetyksellä NIIN fokusoitunut maalimieheen kuin aiemmin, mutta haukkui kuitenkin yhtä hyvin. Kolmannelle piilolle oli päässyt edellinen treenikaveri pissaamaan, mitä S jäi hetkeksi haistelemaan ennen maalimiehen nostamista > haukkui kuitenkin suhteellisen pian tätäkin. Loppupalkkana oli päivän ruoka ja leikkihetki treenikavereiden kanssa ☺
Tämän haukkuongelman kanssa on painittu koko kesä, joten olo on nyt NIIN onnellinen, kun näytetään pääsevän eteenpäin!
Unohdan nyt toistaiseksi täysin hallittavuuspuolen (luultavasti siitä tulee sitten seuraava ongelma...tai raunioilla holtittomasti haukkuvasta koirasta ;-). Vältän siis kaikenlaista koiran käskyttämistä suorituksen aikana. Ennen alueelle menoa otan pienen äänenavauksen autolla, sitten mennään reippaasti hihnassa kiskoen (sic!) raunioille. Maalimies hetsaa koiraa hetken tällä ihanalla patukalla (joka varataan vain hakuhommiin) ja lähtee juosten piiloon. Loppumatkan hän etenee matalana, niin, että koiralle jää hiukan etsimistäkin, sillä se innostaa Siriä suuresti. Piilolla mm pitää lelua piilossa ja vain odottaa passiivisena, että koira haukahtaa kerran – ja sillä hetkellä lelu lentää. Toivon, että S fiksuna tyttönä hoksaa mitä pikimmin, että mitä nopeammin haukku irtoaa, sitä nopeammin tulee myös lelu...Siri kanniskelee lelun mulle, ja me revitään sitä hetki, kunnes annan patukan seuraavalle maalimiehelle, joka lähtee vuorostaan pinkomaan piiloon. Lelun näyttäminen hetsausvaiheessa varmistaa sen, että koira tietää, mitä on menossa hakemaan, mutta lelua ei tarvi pitää esillä piilolla – näin päästään suit sait eroon maalimiehen avuista. Ja koska Siri TODELLA rahastaa etsimistä, piakkoin voidaan varmaan jättää hetsaaminen joka maalimiehellä pois.
Kokeilin eilen tätä taktiikkaa ensin kotona (pitihän sitä vähän varmistella, ennen kuin esittelee treeneissä ;-) Hovimaalimiehemme, kepo John meni metsässä piiloon 2 kertaa, ja koira toimi hyvin. Musta yksi haukku riittää tässä vaiheessa – tarkoitushan on saada S:lle takaraivoon kuvio löytö – haukku – palkka. Illalla raunioilla otettiin pari toistoa, ja haukku irtosi paremmin kuin tähän mennessä ikinä. S möykkäsi jo ennen lähettämistä mm:n mentyä piiloon > ja toistaiseksi kehun sitä kaikesta etsimiseen liittyvästä haukkumisesta. Olin tosi varovainen ettei koira väsy, kun halusin säilyttää reippaan meiningin koko treenin ajan. Otettiin pari koiraa välissä, ja S pääsi lopuksi tekemään vielä toisen satsin. Nyt se ei ollut joka lähetyksellä NIIN fokusoitunut maalimieheen kuin aiemmin, mutta haukkui kuitenkin yhtä hyvin. Kolmannelle piilolle oli päässyt edellinen treenikaveri pissaamaan, mitä S jäi hetkeksi haistelemaan ennen maalimiehen nostamista > haukkui kuitenkin suhteellisen pian tätäkin. Loppupalkkana oli päivän ruoka ja leikkihetki treenikavereiden kanssa ☺
Tämän haukkuongelman kanssa on painittu koko kesä, joten olo on nyt NIIN onnellinen, kun näytetään pääsevän eteenpäin!
tiistai 27. heinäkuuta 2010
Airisleirillä Pomarkussa 24.-27.7.
Hakuilua...
Leirillä osallistuimme hakuryhmään, sillä ilmaisuongelma painaa kovasti mieltä ja toivoin saavani siihen uutta näkökulmaa "rinnakkaislajin" harrastajilta. Muutenkin minua kiinnosti osallistua PK-hakutreeneihin, kun olen harrastanut vain pelastuskoirapuolella ja sielläkin pääasiassa raunioilla. Suurin ero VSPK:n treenaustapaan näyttää olevan se, että hakuporukka käytti runsaasti ääni- ja näköapuja. Ennen tätä en ollut nähnyt yhtäkään treeniä, jossa ylipäänsä käytettäisiin ääntä apuna ja näkölähtöjäkin vain harvoin. Keskilinjalta pistottamista, laatikoiden tekemistä jne. mulle ihan vierasta toimintaa oli kiinnostavaa nähdä, vaikka hakuharrastajaa musta tuskin ikinä tulee. Pelastustreenien tositoimiin sitoutuvat tavoitteet puhuttelevat minua huomattavasti enemmän kuin kisamenestyksen haaliminen.
Sirin haukkuminen ei kuulemma ole ihan toivotonta (jes!). Keskustelimme rullan ja haukun valintaperusteista ja tarpeestani yksinkertaisempaan haukkuilmaisuun. Palkan valinnasta oli myös puhetta, la ja su treenattiin lelujen avulla (lähiaikoina olen käyttänyt pääasiassa ruokaa). Minua myös muistutettiin siitä, miten myöhään kypsyvä rotu airis on, ja että Siri on vielä itse asiassa ihan kakara...
S haukkui kohtalaisesti, taas hieman hitaasti aloittaen. Kun mm meni metsän puolelle, ei piiloon kuitenkaan, Siri kyllä laukkasi hänen luokseen, mutta lähti sitten haahuilemaan vähän niin kuin viime rauniotreeneissäkin. Mielestäni etsintä on sille niin suunnattoman mieluisaa ja haukkuminen taas hieman vastenmielistä, että siksi se pyrkii mieluummin etsimään uutta ukkoa kuin haukkumaan edellistä. Se myös välillä ikään kuin kyseli multa lupaa, kun muut leikittivät sitä (mitä se ei ole kyllä omilla raunioilla tehnyt). Sainkin noottia siitä, että pidän koiraa liian tiukasti käskyn alla, mikä on ”natsimeininkiä”. Ymmärrän kyllä, että koiran into työhön on tärkeintä, ja siksihän aloitimme raunioalueellekin laukkaamisen täyttä paahtoa aiemmin kesällä, kun haukkua on pyritty fiksaamaan. Enpä todellakaan olisi vielä muutama kuukausi sitten uskonut, että mun koira voisi olla LIIAN hallinnassa, silloinhan se vielä pyöritti mua miten tahtoi ja sove-koekin melkein hylättiin hallinnan puutteen vuoksi...On tää koirankoulutus vaan vaikea laji, kun aina on jotain liikaa tai liian vähän... ;-)
Sunnuntaina tehtiin myös esineruutuharjoitus. Tein sen kuten kotonakin, ja meni kuulemma ihan niin kuin pitääkin. Nyt täytyy vain pidentää matkaa pikku hiljaa 50 metriin.
Lopputulemaksi sain ajatuksen, että mun ei lopultakaan kannattaisi treenata kovin monissa eri porukoissa. Mulla ei ole vielä omaa vahvaa näkemystä siitä, miten asiat olisi viisainta tehdä, ja siksi mielestäni onkin järkevää kuunnella ja kokeilla kokeneempien neuvoja. Mutta koska nämä neuvot ovat todella ristiriitaisia, treenaamisesta tulee tempoilevaa, jos kokeilen niistä puoliakaan. Jatkossa pähkäilen päässäni meidän oman tavan treenata ja toteutan sitä. Vaikka kuuntelen muidenkin neuvoja, harkitsen tarkkaan, ennen kuin alan kokeilla niitä. Siitä olen kuitenkin varma, että olen oppinut todella tuntemaan koirani tämän pikkupennusta alkaneen eri lajien kokeilun ja treenailun myötä.
...tottista...
Leirin parasta antia oli Suski Korrin tottisaamupäivä. Aloittelijan sydäntä lämmittää erityisesti se, että huippukouluttaja jaksaa neuvoa möllejä yhtä intensiivisesti kuin edistyneempiäkin koirakoita. Näin pedagogina ihailen suuresti myös Suskin tapaa esittää asiat selkeästi ja kykyä myös perustella neuvonsa, jolloin toisten koirien treenien seuraamisestakin oppii todella paljon.
Meillähän on ollut ongelmana Sirin hiipunut innostus tottispuuhiin. Olen ajatellut, että lelupalkkaus tekisi hommasta vauhdikkaampaa ja hauskempaa, mutta jostain syystä mun on ollut vaikea hahmottaa, miten lelua käytetään niin että se motivoi ja innostaa eikä latista suorittamista. Olen kysellyt neuvoja monelta taholta, mutta jotenkin en ole aiemmin hahmottanut asiaa. Mulla on ollut tuntuma, että S voisi olla huomattavasti nykyistä ärhäkämpikin lelun perään. Olen kieltänyt sitä tarttumasta leluun, jos sitä ei ole "tarjottu" sille, ja sillä onkin ollut selvästi epävarmuutta siitä, saako se nyt varmasti leikkiä. Esim. kun talvella tehtiin luoksetulotreeniä, jossa juoksen pois päin lelun kanssa, ja koiran oli tarkoitus tulla perässä patukkaa saalistaen, se ei tarttunut leluun lainkaan. Kuten aiemmin tuli ilmi, se kuuntelee ja kunnioittaa mun sanomisia nykyisin todella tarkasti.
Suskilta opinkin nyt täysin loogiselta tuntuvaa lelun käsittelyä, jota en vain aiemmin ollut hoksannut.
1) koiralla on oikeus tavoitella lelua aina, kun se ei ole käskyn alla (mikä siis ei ole meillä toteutunut tähän mennessä).
2) irti-käsky annetaan aina pitämällä koiraa kiinni pannasta, ja sen pudottama lelu otetaan maasta. Jos leluun tartutaan sen ollessa koiran suussa (kuten olen aina tehnyt...) se ei voi olla varma, saako nyt repiä vai pitääkö pian irrottaa. Irti-käskyn jälkeen koira käsketään esim. istumaan, jolloin lelun voi pistää takaisin jemmaan > koirahan suorittaa tehtävää, eikä voi silloin napata siihen kiinni.
3) leikkihetken pitäisi (ainakin Sirillä) kestää vähemmän aikaa kuin suorituksen. Vähän aikaa kiskomista, lelusta irti päästäminen kun koira on vahvoilla, sitten lelu pois ja uutta putkeen.
4) myötäile, kun koira on vahvoilla ja kiskoo, nyi itse, kun se on passiivisempi. Olen ollut itse liian aktiivinen (no kun kerran sanotaan, että pitää eläytyä, olen sitten vain tehnyt työtä käskettyä...;-)
5) koiraa voi myös vain hetsata lelulla, vaikkei se sitä aina saisikaan. Toisaalta välillä, kun on pyytänyt lelun irti, sitä voi potkia maassa eteenpäin ja antaa koiran hyökätä siihen kiinni heti uudestaan.
Näytin vähän meidän ongelmaa, seuraamista, ja sain siihen liittyvään lelupalkkaukseen seuraavanlaisia neuvoja: oikean asennon tukemiseksi palkan pitää tulla ylhäältä, ei kainalosta, ei liivin takataskusta. Tungin patukan liivin kaula-aukosta vasemman olkapääni päälle. Harjoiteltiin tekniikkaa kontaktitreenin avulla. Koira istui sivulla, odotin sen ottavan kontaktia, jolloin annoin heti palkkalupauksen (talvella opettelemamme PRII)ja heitin lelun vasemmalla kädellä noin kello 10:n kohdalle etuvasemmalle. Palkkaustapa lähti heti sujumaan yllättävän nätisti, vaikka motoriikka tuottaakin usein mulle hankaluuksia...myös ajoitukset onnistuivat kivasti, naksutreenaus tuottaa tulosta, ainakin ohjaajassa.
Ikävä uutinen oli, että ottaessani koiran sivulle Suski sanoi sen olevan runsaasti vinossa. Sen siitä saa, kun treenailee pääasiassa yksin...Asentoahan viilattiin joskus talvella, enkä sen jälkeen ole kiinnittänyt siihen mitään huomiota, olen yliviivannut sen päässäni olevasta työlistasta tyyliin perusasento = kunnossa. Mutta eihän ne asiat itsestään pysy kunnossa, olen jossain vaiheessa näköjään alkanut hyväksyä vinoutta...mutta se nyt ei ole niin vaarallista, tärkeintä oli, että saatiin selvennystä perusasioihin.
...ja ylläri: agilityä!
Siri oli neljännen leiri- ja viidennen reissupäivänämme aamuna niin kärttyinen autoon viedessäni, että jätin aiemmin suunnittelemani hakutreenin pitkine odotuksineen väliin ja päätin tehdä something completely different, sillä tarjolla oli myös agi-treeniä. Mehän ollaan käyty Sirin kanssa yksi alkeiskurssi, joka sekin levisi pitkälle aikavälille juoksujen ym. takia talvella-keväällä 09. Sen jälkeen ei olla edes nähty esteitä, mutta Sirihän veti heti kuin mitään taukoa ei olisi ollutkaan ;-) ja minä yllätin taas itseni omalla ketteryydelläni. Olen aina kokenut olevani motorisesti hidas ja heikko, mutta hyvinhän tuo keho tuntuu nykyään tottelevan. Tehtiin pientä "rataakin", hyppy-putki-hyppy. Siri oli todella fokusoitunut tekemiseen, ei katsellut ollenkaan ympärilleen. Tässä hommassa hallittavuudesta näyttää olevan tosiaan hyötyä, vaikka siitä on noottia saatukin... Palkkasin lelulla Suskin ohjeiden mukaisesti, ja palkka tuntui todella motivoivalta. S tietenkin odotti palkkaa liikaa mun kädestä, mikä on luonnollista, kun emme ole pahemmin ottaneet muualta palkkaamista. Ohjaaja Essin mukaan Sirissä olisi potentiaalia (äitinsä tytär kun on...) eikä ohjaajakaan nyt ihan toivoton ole.
Muhun iski oikein agilityinnostus, mutta pakko tässä kai on pysyä järkevänä. Olisi tosiaan kamalaa hajottaa koiransa, kun kerran tietää etukäteen, että sillä on huonot nivelet (Sirin kohdallahan ainoa suruni on D:n lonkat ja 1:n kyynärät...) joten ehkä meistä ei kuitenkaan agiliitäjiä sitten tulekaan...harmi...
Leirillä osallistuimme hakuryhmään, sillä ilmaisuongelma painaa kovasti mieltä ja toivoin saavani siihen uutta näkökulmaa "rinnakkaislajin" harrastajilta. Muutenkin minua kiinnosti osallistua PK-hakutreeneihin, kun olen harrastanut vain pelastuskoirapuolella ja sielläkin pääasiassa raunioilla. Suurin ero VSPK:n treenaustapaan näyttää olevan se, että hakuporukka käytti runsaasti ääni- ja näköapuja. Ennen tätä en ollut nähnyt yhtäkään treeniä, jossa ylipäänsä käytettäisiin ääntä apuna ja näkölähtöjäkin vain harvoin. Keskilinjalta pistottamista, laatikoiden tekemistä jne. mulle ihan vierasta toimintaa oli kiinnostavaa nähdä, vaikka hakuharrastajaa musta tuskin ikinä tulee. Pelastustreenien tositoimiin sitoutuvat tavoitteet puhuttelevat minua huomattavasti enemmän kuin kisamenestyksen haaliminen.
Sirin haukkuminen ei kuulemma ole ihan toivotonta (jes!). Keskustelimme rullan ja haukun valintaperusteista ja tarpeestani yksinkertaisempaan haukkuilmaisuun. Palkan valinnasta oli myös puhetta, la ja su treenattiin lelujen avulla (lähiaikoina olen käyttänyt pääasiassa ruokaa). Minua myös muistutettiin siitä, miten myöhään kypsyvä rotu airis on, ja että Siri on vielä itse asiassa ihan kakara...
S haukkui kohtalaisesti, taas hieman hitaasti aloittaen. Kun mm meni metsän puolelle, ei piiloon kuitenkaan, Siri kyllä laukkasi hänen luokseen, mutta lähti sitten haahuilemaan vähän niin kuin viime rauniotreeneissäkin. Mielestäni etsintä on sille niin suunnattoman mieluisaa ja haukkuminen taas hieman vastenmielistä, että siksi se pyrkii mieluummin etsimään uutta ukkoa kuin haukkumaan edellistä. Se myös välillä ikään kuin kyseli multa lupaa, kun muut leikittivät sitä (mitä se ei ole kyllä omilla raunioilla tehnyt). Sainkin noottia siitä, että pidän koiraa liian tiukasti käskyn alla, mikä on ”natsimeininkiä”. Ymmärrän kyllä, että koiran into työhön on tärkeintä, ja siksihän aloitimme raunioalueellekin laukkaamisen täyttä paahtoa aiemmin kesällä, kun haukkua on pyritty fiksaamaan. Enpä todellakaan olisi vielä muutama kuukausi sitten uskonut, että mun koira voisi olla LIIAN hallinnassa, silloinhan se vielä pyöritti mua miten tahtoi ja sove-koekin melkein hylättiin hallinnan puutteen vuoksi...On tää koirankoulutus vaan vaikea laji, kun aina on jotain liikaa tai liian vähän... ;-)
Sunnuntaina tehtiin myös esineruutuharjoitus. Tein sen kuten kotonakin, ja meni kuulemma ihan niin kuin pitääkin. Nyt täytyy vain pidentää matkaa pikku hiljaa 50 metriin.
Lopputulemaksi sain ajatuksen, että mun ei lopultakaan kannattaisi treenata kovin monissa eri porukoissa. Mulla ei ole vielä omaa vahvaa näkemystä siitä, miten asiat olisi viisainta tehdä, ja siksi mielestäni onkin järkevää kuunnella ja kokeilla kokeneempien neuvoja. Mutta koska nämä neuvot ovat todella ristiriitaisia, treenaamisesta tulee tempoilevaa, jos kokeilen niistä puoliakaan. Jatkossa pähkäilen päässäni meidän oman tavan treenata ja toteutan sitä. Vaikka kuuntelen muidenkin neuvoja, harkitsen tarkkaan, ennen kuin alan kokeilla niitä. Siitä olen kuitenkin varma, että olen oppinut todella tuntemaan koirani tämän pikkupennusta alkaneen eri lajien kokeilun ja treenailun myötä.
...tottista...
Leirin parasta antia oli Suski Korrin tottisaamupäivä. Aloittelijan sydäntä lämmittää erityisesti se, että huippukouluttaja jaksaa neuvoa möllejä yhtä intensiivisesti kuin edistyneempiäkin koirakoita. Näin pedagogina ihailen suuresti myös Suskin tapaa esittää asiat selkeästi ja kykyä myös perustella neuvonsa, jolloin toisten koirien treenien seuraamisestakin oppii todella paljon.
Meillähän on ollut ongelmana Sirin hiipunut innostus tottispuuhiin. Olen ajatellut, että lelupalkkaus tekisi hommasta vauhdikkaampaa ja hauskempaa, mutta jostain syystä mun on ollut vaikea hahmottaa, miten lelua käytetään niin että se motivoi ja innostaa eikä latista suorittamista. Olen kysellyt neuvoja monelta taholta, mutta jotenkin en ole aiemmin hahmottanut asiaa. Mulla on ollut tuntuma, että S voisi olla huomattavasti nykyistä ärhäkämpikin lelun perään. Olen kieltänyt sitä tarttumasta leluun, jos sitä ei ole "tarjottu" sille, ja sillä onkin ollut selvästi epävarmuutta siitä, saako se nyt varmasti leikkiä. Esim. kun talvella tehtiin luoksetulotreeniä, jossa juoksen pois päin lelun kanssa, ja koiran oli tarkoitus tulla perässä patukkaa saalistaen, se ei tarttunut leluun lainkaan. Kuten aiemmin tuli ilmi, se kuuntelee ja kunnioittaa mun sanomisia nykyisin todella tarkasti.
Suskilta opinkin nyt täysin loogiselta tuntuvaa lelun käsittelyä, jota en vain aiemmin ollut hoksannut.
1) koiralla on oikeus tavoitella lelua aina, kun se ei ole käskyn alla (mikä siis ei ole meillä toteutunut tähän mennessä).
2) irti-käsky annetaan aina pitämällä koiraa kiinni pannasta, ja sen pudottama lelu otetaan maasta. Jos leluun tartutaan sen ollessa koiran suussa (kuten olen aina tehnyt...) se ei voi olla varma, saako nyt repiä vai pitääkö pian irrottaa. Irti-käskyn jälkeen koira käsketään esim. istumaan, jolloin lelun voi pistää takaisin jemmaan > koirahan suorittaa tehtävää, eikä voi silloin napata siihen kiinni.
3) leikkihetken pitäisi (ainakin Sirillä) kestää vähemmän aikaa kuin suorituksen. Vähän aikaa kiskomista, lelusta irti päästäminen kun koira on vahvoilla, sitten lelu pois ja uutta putkeen.
4) myötäile, kun koira on vahvoilla ja kiskoo, nyi itse, kun se on passiivisempi. Olen ollut itse liian aktiivinen (no kun kerran sanotaan, että pitää eläytyä, olen sitten vain tehnyt työtä käskettyä...;-)
5) koiraa voi myös vain hetsata lelulla, vaikkei se sitä aina saisikaan. Toisaalta välillä, kun on pyytänyt lelun irti, sitä voi potkia maassa eteenpäin ja antaa koiran hyökätä siihen kiinni heti uudestaan.
Näytin vähän meidän ongelmaa, seuraamista, ja sain siihen liittyvään lelupalkkaukseen seuraavanlaisia neuvoja: oikean asennon tukemiseksi palkan pitää tulla ylhäältä, ei kainalosta, ei liivin takataskusta. Tungin patukan liivin kaula-aukosta vasemman olkapääni päälle. Harjoiteltiin tekniikkaa kontaktitreenin avulla. Koira istui sivulla, odotin sen ottavan kontaktia, jolloin annoin heti palkkalupauksen (talvella opettelemamme PRII)ja heitin lelun vasemmalla kädellä noin kello 10:n kohdalle etuvasemmalle. Palkkaustapa lähti heti sujumaan yllättävän nätisti, vaikka motoriikka tuottaakin usein mulle hankaluuksia...myös ajoitukset onnistuivat kivasti, naksutreenaus tuottaa tulosta, ainakin ohjaajassa.
Ikävä uutinen oli, että ottaessani koiran sivulle Suski sanoi sen olevan runsaasti vinossa. Sen siitä saa, kun treenailee pääasiassa yksin...Asentoahan viilattiin joskus talvella, enkä sen jälkeen ole kiinnittänyt siihen mitään huomiota, olen yliviivannut sen päässäni olevasta työlistasta tyyliin perusasento = kunnossa. Mutta eihän ne asiat itsestään pysy kunnossa, olen jossain vaiheessa näköjään alkanut hyväksyä vinoutta...mutta se nyt ei ole niin vaarallista, tärkeintä oli, että saatiin selvennystä perusasioihin.
...ja ylläri: agilityä!
Siri oli neljännen leiri- ja viidennen reissupäivänämme aamuna niin kärttyinen autoon viedessäni, että jätin aiemmin suunnittelemani hakutreenin pitkine odotuksineen väliin ja päätin tehdä something completely different, sillä tarjolla oli myös agi-treeniä. Mehän ollaan käyty Sirin kanssa yksi alkeiskurssi, joka sekin levisi pitkälle aikavälille juoksujen ym. takia talvella-keväällä 09. Sen jälkeen ei olla edes nähty esteitä, mutta Sirihän veti heti kuin mitään taukoa ei olisi ollutkaan ;-) ja minä yllätin taas itseni omalla ketteryydelläni. Olen aina kokenut olevani motorisesti hidas ja heikko, mutta hyvinhän tuo keho tuntuu nykyään tottelevan. Tehtiin pientä "rataakin", hyppy-putki-hyppy. Siri oli todella fokusoitunut tekemiseen, ei katsellut ollenkaan ympärilleen. Tässä hommassa hallittavuudesta näyttää olevan tosiaan hyötyä, vaikka siitä on noottia saatukin... Palkkasin lelulla Suskin ohjeiden mukaisesti, ja palkka tuntui todella motivoivalta. S tietenkin odotti palkkaa liikaa mun kädestä, mikä on luonnollista, kun emme ole pahemmin ottaneet muualta palkkaamista. Ohjaaja Essin mukaan Sirissä olisi potentiaalia (äitinsä tytär kun on...) eikä ohjaajakaan nyt ihan toivoton ole.
Muhun iski oikein agilityinnostus, mutta pakko tässä kai on pysyä järkevänä. Olisi tosiaan kamalaa hajottaa koiransa, kun kerran tietää etukäteen, että sillä on huonot nivelet (Sirin kohdallahan ainoa suruni on D:n lonkat ja 1:n kyynärät...) joten ehkä meistä ei kuitenkaan agiliitäjiä sitten tulekaan...harmi...
torstai 22. heinäkuuta 2010
Esine-etsintää pitkästä aikaa
Treenailtiin pitkästä aikaa esineiden etsintää. Tai ollaan me koko kesä piiloteltu keppejä sammaleen sisään, jälkikeppien nostamista ajatellen. Mutta niitä olen piilotellut vaan muutaman metrin säteelle tehden samalla jäljen.
Tänään otin pitkästä aikaa lasten kengän mukaan ja vein sen ensin 20:n, sitten 30:n metrin päähän. Olen tähän mennessä aina jättänyt koiran odottamaan, näyttänyt sille esineen ja kävellyt sitä viedessäni mutkitellen ja kumarrellen alueelle, niin, ettei se näe, mihin esineen lopulta lasken, mutta tietää kuitenkin alueen ja suunnan. Niin tein nytkin. En ollut viime kesän jälkeen vienyt esinettä noin pitkälle, mutta nyt molemmat kerrat sujuivat hienosti. Siri etsii innolla, lähtee heti tuomaan esinettä ja antaa sen suoraan käteen (rullaharjoittelusta jäi jäljelle ainakin se ilo, ettei enää pudottele esinettä tuodessaan sitä). Seuraava askel olisi varmaan alkaa viedä esineitä niin, ettei koira näe...
Tänään otin pitkästä aikaa lasten kengän mukaan ja vein sen ensin 20:n, sitten 30:n metrin päähän. Olen tähän mennessä aina jättänyt koiran odottamaan, näyttänyt sille esineen ja kävellyt sitä viedessäni mutkitellen ja kumarrellen alueelle, niin, ettei se näe, mihin esineen lopulta lasken, mutta tietää kuitenkin alueen ja suunnan. Niin tein nytkin. En ollut viime kesän jälkeen vienyt esinettä noin pitkälle, mutta nyt molemmat kerrat sujuivat hienosti. Siri etsii innolla, lähtee heti tuomaan esinettä ja antaa sen suoraan käteen (rullaharjoittelusta jäi jäljelle ainakin se ilo, ettei enää pudottele esinettä tuodessaan sitä). Seuraava askel olisi varmaan alkaa viedä esineitä niin, ettei koira näe...
sunnuntai 4. heinäkuuta 2010
Outoa käytöstä raunioilla
Tämänpäiväisten rauniotreenien ideana oli tehdä vauhdikas haukkuharjoitus. Oli todella kuuma keli, jossa Siri ei ole parhaimmillaan. Haukutin sitä muutaman kerran parkkipaikalla jonka jälkeen juostiin täysillä raunioalueelle, josta ensimmäinen maalimies lähti näkölähtönä piiloon. Nyt unohdettiin kaikki käskytys ja hallittu meininki, tärkeintä oli saada into päälle ja sen myötä haukku irtoamaan helpommin.
Kolme ekaa piiloa menikin ihan tavalliseen tapaan, palkka tuli heti yhdestä haukusta. Neljäs, viimeiseksi ajateltu maalimies (joka oli kyllä ensimmäisessäkin piilossa) oli teini-ikäinen poika. S taisi olla jo kuumuudesta ja haukkumisesta väsynyt, sillä ensimmäistä kertaa koko rauniouransa aikana se jo lähettäessäni sen näkölähtönä piiloon menneen mm:n perään menikin haistelemaan jotain puunrunkoa ja lönkytteli laiskasti mm:n suuntaan ja OHI reagoimatta mitenkään (yleensähän se lähtee täyttä paahtoa kuin ammus). Mm siirrettiin uuteen piiloon, jossa S yritti myös aluksi ohittaa hänet, mutta haukkui lopulta kuitenkin.
Ihmettelimme outoa käytöstä, mutta eräs mahdollinen syy voisi olla se, että S:llä ei ole ennen ollut nuoria maalimiehiä (ja sehän ei pahemmin kunnioita lapsia, saattaa napata niiltä esim. kädestä ruokaa, mitä ei IKINÄ tekisi kellekään aikuiselle) ja kun se alkoi rasittua treenistä, se ajatteli, että tuon lapsen voi varmaan jättää tuonne...Enpä tiedä, mutta kummallisia ovat nämä koiruuksien aivoitukset.
Kolme ekaa piiloa menikin ihan tavalliseen tapaan, palkka tuli heti yhdestä haukusta. Neljäs, viimeiseksi ajateltu maalimies (joka oli kyllä ensimmäisessäkin piilossa) oli teini-ikäinen poika. S taisi olla jo kuumuudesta ja haukkumisesta väsynyt, sillä ensimmäistä kertaa koko rauniouransa aikana se jo lähettäessäni sen näkölähtönä piiloon menneen mm:n perään menikin haistelemaan jotain puunrunkoa ja lönkytteli laiskasti mm:n suuntaan ja OHI reagoimatta mitenkään (yleensähän se lähtee täyttä paahtoa kuin ammus). Mm siirrettiin uuteen piiloon, jossa S yritti myös aluksi ohittaa hänet, mutta haukkui lopulta kuitenkin.
Ihmettelimme outoa käytöstä, mutta eräs mahdollinen syy voisi olla se, että S:llä ei ole ennen ollut nuoria maalimiehiä (ja sehän ei pahemmin kunnioita lapsia, saattaa napata niiltä esim. kädestä ruokaa, mitä ei IKINÄ tekisi kellekään aikuiselle) ja kun se alkoi rasittua treenistä, se ajatteli, että tuon lapsen voi varmaan jättää tuonne...Enpä tiedä, mutta kummallisia ovat nämä koiruuksien aivoitukset.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)