Airisleirillä Pomarkussa 24.-27.7.

Hakuilua...
Leirillä osallistuimme hakuryhmään, sillä ilmaisuongelma painaa kovasti mieltä ja toivoin saavani siihen uutta näkökulmaa "rinnakkaislajin" harrastajilta. Muutenkin minua kiinnosti osallistua PK-hakutreeneihin, kun olen harrastanut vain pelastuskoirapuolella ja sielläkin pääasiassa raunioilla. Suurin ero VSPK:n treenaustapaan näyttää olevan se, että hakuporukka käytti runsaasti ääni- ja näköapuja. Ennen tätä en ollut nähnyt yhtäkään treeniä, jossa ylipäänsä käytettäisiin ääntä apuna ja näkölähtöjäkin vain harvoin. Keskilinjalta pistottamista, laatikoiden tekemistä jne. mulle ihan vierasta toimintaa oli kiinnostavaa nähdä, vaikka hakuharrastajaa musta tuskin ikinä tulee. Pelastustreenien tositoimiin sitoutuvat tavoitteet puhuttelevat minua huomattavasti enemmän kuin kisamenestyksen haaliminen.

Sirin haukkuminen ei kuulemma ole ihan toivotonta (jes!). Keskustelimme rullan ja haukun valintaperusteista ja tarpeestani yksinkertaisempaan haukkuilmaisuun. Palkan valinnasta oli myös puhetta, la ja su treenattiin lelujen avulla (lähiaikoina olen käyttänyt pääasiassa ruokaa). Minua myös muistutettiin siitä, miten myöhään kypsyvä rotu airis on, ja että Siri on vielä itse asiassa ihan kakara...

S haukkui kohtalaisesti, taas hieman hitaasti aloittaen. Kun mm meni metsän puolelle, ei piiloon kuitenkaan, Siri kyllä laukkasi hänen luokseen, mutta lähti sitten haahuilemaan vähän niin kuin viime rauniotreeneissäkin. Mielestäni etsintä on sille niin suunnattoman mieluisaa ja haukkuminen taas hieman vastenmielistä, että siksi se pyrkii mieluummin etsimään uutta ukkoa kuin haukkumaan edellistä. Se myös välillä ikään kuin kyseli multa lupaa, kun muut leikittivät sitä (mitä se ei ole kyllä omilla raunioilla tehnyt). Sainkin noottia siitä, että pidän koiraa liian tiukasti käskyn alla, mikä on ”natsimeininkiä”. Ymmärrän kyllä, että koiran into työhön on tärkeintä, ja siksihän aloitimme raunioalueellekin laukkaamisen täyttä paahtoa aiemmin kesällä, kun haukkua on pyritty fiksaamaan. Enpä todellakaan olisi vielä muutama kuukausi sitten uskonut, että mun koira voisi olla LIIAN hallinnassa, silloinhan se vielä pyöritti mua miten tahtoi ja sove-koekin melkein hylättiin hallinnan puutteen vuoksi...On tää koirankoulutus vaan vaikea laji, kun aina on jotain liikaa tai liian vähän... ;-)

Sunnuntaina tehtiin myös esineruutuharjoitus. Tein sen kuten kotonakin, ja meni kuulemma ihan niin kuin pitääkin. Nyt täytyy vain pidentää matkaa pikku hiljaa 50 metriin.

Lopputulemaksi sain ajatuksen, että mun ei lopultakaan kannattaisi treenata kovin monissa eri porukoissa. Mulla ei ole vielä omaa vahvaa näkemystä siitä, miten asiat olisi viisainta tehdä, ja siksi mielestäni onkin järkevää kuunnella ja kokeilla kokeneempien neuvoja. Mutta koska nämä neuvot ovat todella ristiriitaisia, treenaamisesta tulee tempoilevaa, jos kokeilen niistä puoliakaan. Jatkossa pähkäilen päässäni meidän oman tavan treenata ja toteutan sitä. Vaikka kuuntelen muidenkin neuvoja, harkitsen tarkkaan, ennen kuin alan kokeilla niitä. Siitä olen kuitenkin varma, että olen oppinut todella tuntemaan koirani tämän pikkupennusta alkaneen eri lajien kokeilun ja treenailun myötä.

...tottista...
Leirin parasta antia oli Suski Korrin tottisaamupäivä. Aloittelijan sydäntä lämmittää erityisesti se, että huippukouluttaja jaksaa neuvoa möllejä yhtä intensiivisesti kuin edistyneempiäkin koirakoita. Näin pedagogina ihailen suuresti myös Suskin tapaa esittää asiat selkeästi ja kykyä myös perustella neuvonsa, jolloin toisten koirien treenien seuraamisestakin oppii todella paljon.

Meillähän on ollut ongelmana Sirin hiipunut innostus tottispuuhiin. Olen ajatellut, että lelupalkkaus tekisi hommasta vauhdikkaampaa ja hauskempaa, mutta jostain syystä mun on ollut vaikea hahmottaa, miten lelua käytetään niin että se motivoi ja innostaa eikä latista suorittamista. Olen kysellyt neuvoja monelta taholta, mutta jotenkin en ole aiemmin hahmottanut asiaa. Mulla on ollut tuntuma, että S voisi olla huomattavasti nykyistä ärhäkämpikin lelun perään. Olen kieltänyt sitä tarttumasta leluun, jos sitä ei ole "tarjottu" sille, ja sillä onkin ollut selvästi epävarmuutta siitä, saako se nyt varmasti leikkiä. Esim. kun talvella tehtiin luoksetulotreeniä, jossa juoksen pois päin lelun kanssa, ja koiran oli tarkoitus tulla perässä patukkaa saalistaen, se ei tarttunut leluun lainkaan. Kuten aiemmin tuli ilmi, se kuuntelee ja kunnioittaa mun sanomisia nykyisin todella tarkasti.

Suskilta opinkin nyt täysin loogiselta tuntuvaa lelun käsittelyä, jota en vain aiemmin ollut hoksannut.
1) koiralla on oikeus tavoitella lelua aina, kun se ei ole käskyn alla (mikä siis ei ole meillä toteutunut tähän mennessä).
2) irti-käsky annetaan aina pitämällä koiraa kiinni pannasta, ja sen pudottama lelu otetaan maasta. Jos leluun tartutaan sen ollessa koiran suussa (kuten olen aina tehnyt...) se ei voi olla varma, saako nyt repiä vai pitääkö pian irrottaa. Irti-käskyn jälkeen koira käsketään esim. istumaan, jolloin lelun voi pistää takaisin jemmaan > koirahan suorittaa tehtävää, eikä voi silloin napata siihen kiinni.
3) leikkihetken pitäisi (ainakin Sirillä) kestää vähemmän aikaa kuin suorituksen. Vähän aikaa kiskomista, lelusta irti päästäminen kun koira on vahvoilla, sitten lelu pois ja uutta putkeen.
4) myötäile, kun koira on vahvoilla ja kiskoo, nyi itse, kun se on passiivisempi. Olen ollut itse liian aktiivinen (no kun kerran sanotaan, että pitää eläytyä, olen sitten vain tehnyt työtä käskettyä...;-)
5) koiraa voi myös vain hetsata lelulla, vaikkei se sitä aina saisikaan. Toisaalta välillä, kun on pyytänyt lelun irti, sitä voi potkia maassa eteenpäin ja antaa koiran hyökätä siihen kiinni heti uudestaan.

Näytin vähän meidän ongelmaa, seuraamista, ja sain siihen liittyvään lelupalkkaukseen seuraavanlaisia neuvoja: oikean asennon tukemiseksi palkan pitää tulla ylhäältä, ei kainalosta, ei liivin takataskusta. Tungin patukan liivin kaula-aukosta vasemman olkapääni päälle. Harjoiteltiin tekniikkaa kontaktitreenin avulla. Koira istui sivulla, odotin sen ottavan kontaktia, jolloin annoin heti palkkalupauksen (talvella opettelemamme PRII)ja heitin lelun vasemmalla kädellä noin kello 10:n kohdalle etuvasemmalle. Palkkaustapa lähti heti sujumaan yllättävän nätisti, vaikka motoriikka tuottaakin usein mulle hankaluuksia...myös ajoitukset onnistuivat kivasti, naksutreenaus tuottaa tulosta, ainakin ohjaajassa.

Ikävä uutinen oli, että ottaessani koiran sivulle Suski sanoi sen olevan runsaasti vinossa. Sen siitä saa, kun treenailee pääasiassa yksin...Asentoahan viilattiin joskus talvella, enkä sen jälkeen ole kiinnittänyt siihen mitään huomiota, olen yliviivannut sen päässäni olevasta työlistasta tyyliin perusasento = kunnossa. Mutta eihän ne asiat itsestään pysy kunnossa, olen jossain vaiheessa näköjään alkanut hyväksyä vinoutta...mutta se nyt ei ole niin vaarallista, tärkeintä oli, että saatiin selvennystä perusasioihin.

...ja ylläri: agilityä!
Siri oli neljännen leiri- ja viidennen reissupäivänämme aamuna niin kärttyinen autoon viedessäni, että jätin aiemmin suunnittelemani hakutreenin pitkine odotuksineen väliin ja päätin tehdä something completely different, sillä tarjolla oli myös agi-treeniä. Mehän ollaan käyty Sirin kanssa yksi alkeiskurssi, joka sekin levisi pitkälle aikavälille juoksujen ym. takia talvella-keväällä 09. Sen jälkeen ei olla edes nähty esteitä, mutta Sirihän veti heti kuin mitään taukoa ei olisi ollutkaan ;-) ja minä yllätin taas itseni omalla ketteryydelläni. Olen aina kokenut olevani motorisesti hidas ja heikko, mutta hyvinhän tuo keho tuntuu nykyään tottelevan. Tehtiin pientä "rataakin", hyppy-putki-hyppy. Siri oli todella fokusoitunut tekemiseen, ei katsellut ollenkaan ympärilleen. Tässä hommassa hallittavuudesta näyttää olevan tosiaan hyötyä, vaikka siitä on noottia saatukin... Palkkasin lelulla Suskin ohjeiden mukaisesti, ja palkka tuntui todella motivoivalta. S tietenkin odotti palkkaa liikaa mun kädestä, mikä on luonnollista, kun emme ole pahemmin ottaneet muualta palkkaamista. Ohjaaja Essin mukaan Sirissä olisi potentiaalia (äitinsä tytär kun on...) eikä ohjaajakaan nyt ihan toivoton ole.

Muhun iski oikein agilityinnostus, mutta pakko tässä kai on pysyä järkevänä. Olisi tosiaan kamalaa hajottaa koiransa, kun kerran tietää etukäteen, että sillä on huonot nivelet (Sirin kohdallahan ainoa suruni on D:n lonkat ja 1:n kyynärät...) joten ehkä meistä ei kuitenkaan agiliitäjiä sitten tulekaan...harmi...